maanantai 13. heinäkuuta 2015

Juntti ei tajua

Ihmiset, jotka minut tuntevat, ovat aina olleet vahvasti montaa mieltä älykkyystasostani. Tämä johtuu tavastani ymmärtää ja hahmottaa asioita. Monet asiat ymmärrän nopeasti ja helposti, mikä saa ihmiset luulemaan minua fiksuksi. Jotkin toiset asiat ymmärrän erikoisella tavalla, mikä saa toiset pitämään minua aivan idioottina, kun he vuorostaan eivät ymmärrä minun selitystäni. Sitten on paljon ihan arkielämäänkin liittyviä asioita, joita en saa kaaliini mahtumaan ollenkaan.

Pari tekstiä sitten julkaisin jo yhden feministisen ihmetyksenaiheen, mutta onhan näitä lisääkin. Katsotaanpas muutama:

1. Maksulliset vessat

Tästähän minä tämän kirjoituksen keksinkin. Tämä olisi oikeastaan pitänyt laittaa aikaisempaan kirjoitukseeni, jossa valittelin Helsingin rautatieasemalla kaikkialla läsnäolevaa kerjäämistä ja pummimista, mutta en muistanut, enkä viitsinyt enää lisätä jälkeenkäänpäin. Kaiken muun lisäksi siellä pitää vielä maksaa, että pääsee vessaan.

En ymmärrä. Eiväthän he tee minulle palvelusta tarjoamalla vessaa käyttööni. Minä teen heille palveluksen, kun käytän heidän vessojaan (sen sijaan, että kuseskelisin pitkin seiniä). Ja kun aseman ympäristössä kulkee, voi selvästi hajusta huomata, että läheskään kaikki eivät viitsi maksaa päästäkseen moisen palveluksen tekemään.

Mitäs muuta?

2. Pesäpallon junttistatus

Kävimme viime viikolla Pohjanmaalla ja samalla piipahdimme emännän isoisän luona Alajärvellä. Hän halusi maksaa meidät pesäpallo-otteluun, ja mikäs siinä. En olekaan koskaan käynyt, ja kokemukseni lajista rajoittuvat täysin peruskoulun liikuntatunteihin.


Olin positiivisesti yllättynyt. Urheilu ei kiinnosta minua, mutta jos kiinnostaisi, pesäpalloa voisin ruveta seuraamaan, koska se on taktinen ja suorastaan älyllinen laji. Se vain oli ikävää, että siellä on menty amerikkalaiseen yhdeksän vuoroparin systeemiin. Ainakin koulussa meille opetettiin, että vuoropareja on vain kolme. Sitten vielä tarvittiin yksitoista paria rangaistuslaukauksia, että lopputulos selvisi, ja lopuksi vielä Hyvinkää voitti. Minulle olisi riittänyt puolet lyhyempikin ottelu.

Mutta joo, se asia, mitä en tässä ymmärrä, on se, että miksi ihmeessä pesäpallon kaltaista taktiikkapeliä pidetään junttien pelinä? Varsinkin kun samalla nopeatempoisia kontaktilajeja pidetään täysin salonkikelpoisina ja sivistyneinä.

3. Sisustuksen väriskaalat

Samalla reissulla piipahdimme Keskisen kyläkaupassa. Emäntä mietti koristetyynyjä sänkyyn, mutta en tajunnut hänen värivalintaansa. Jos makuuhuoneessa on siniset verhot, miksi siitä seuraa se, että päiväpeiton on oltava sininen? Ja miksi siitä taas seuraa, että koristetyynyjenkin on oltava sinisiä? Ja miksi kylpyhuoneessa pyyhkeiden pitää olla sinisiä, jos suihkuverhokin on?


Tässä helppokäyttöinen taulukko, jolla väriyhdistelmiä voi suunnitella.

Jos minä saisin sisustaa, käyttäisin lähinnä mustaa, verenpunaista ja pääsiäistipunkeltaista. Päiväpeittona käyttäisin karhuntaljoja, vaikka sänkyni ei koskaan olisikaan pedattu. Seinälle laittaisin ristikkäin olevia miekkoja, enkä mitään abstrakteja maalauksia. Koska olen eläinrakas, hankkisin lisää terraarioita. Valaisimina olisi kristallisia kattokruunuja, sohva olisi nahkapäällysteinen ja verhot sellaista raskasta samettia. Sohvan takana olisi tietenkin korotettu poreallas, josta voisi katsoa TV:tä.

Ehkä on sittenkin parempi antaa emännän sisustaa. Makuni näyttää olevan turhan kallis. Jatketaan seuraavaan aiheeseen, ennen kuin tulee koko kämppä suunniteltua.

4. Islam Suomessa

Laitetaan nyt jotain järkevääkin. Mutta joo, länsimainen kulttuuri on poikkeuksellisen avarakatseinen ja uusiin asioihin suopeasti suhtautuva. Tämä on johtanut ennennäkemättömään tieteelliseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen, mutta myös siihen, että länsimaissa on paljon porukkaa, joka suhtautuu apaattisesti omaan kulttuuriinsa. Heidän mielestään ulkomaalaisilla on kaikkia hienon eksoottisia tapoja ja perinteitä, kun taas omat vastaavat ovat arkisia ja tylsiä.

Ymmärrän siis, jos joku on sitä mieltä, että olisi kiva saada maahan ulkomaalaisia tuomaan vähän väriä elämään. En ole samaa mieltä, mutta siis tajuan, mistä kiikastaa.

Ymmärrän senkin, jos joku on niin tyhmä, ettei hallitse syy- ja seuraussuhteita. Esim. jos joku katsoo vaikka Piilaaksoa ja huomaa, että se on menestynyt ja monikulttuurinen paikka, ja sitten tyhmyyttään vetää johtopäätöksen, että Piilaakso on menestynyt, koska se on monikulttuurinen, sen sijaan, että tajuaisi Piilaaksossa maksettavan kovaa palkkaa ammattilaisille, mikä houkuttaa porukkaa ympäri maailman. Nimenomaan koulutettua asiantuntijaporukkaa, eikä mitään vuohipaimenia.

Ymmärrän siis, miksi jotkut erehtyvät hinkumaan monikulttuurisuutta. Se, mitä en ymmärrä, on että miksi monikulttuurisuuden hienoimpana ilmentymänä nähdään nimenomaan muslimien saaminen Suomeen? Jos somalin ylläpito maksaa veronmaksajalle 14 000 € vuodessa, asiaa perustellaan sillä, että saksalainen tuottaa 2 000 € plussaa ja onhan se nyt aivan sama, otetaanko somaleja vai saksalaisia, koska molemmat kuitenkin ovat homo sapienseja.

Sitten päästään lukemaan tapauksista, joissa parikymppinen kloppi päättää murhata siskonsa koko perheen tukemana, koska tämä "ei noudattanut perheen kulttuurin ja islamin mukaisia perinteitä", ja kun asiasta ruvetaan puhumaan, "pitää kuitenkin puhua niin, ettei polttomerkitse mitään ryhmää".

Onko se nyt vain niin, että muslimien suvaitseminen on hienompaa kuin saksalaisten suvaitseminen, koska se on vaikeampaa?

5. Naamalävistykset

Laitetaan vielä yksi, koska tällaisissa listoissa 5 on parempi luku kuin 4.


Hyi hitto. Lopettakaa nyt jo.

6 kommenttia:

  1. Vai että Kitrolla käyty? Sehän se meikäläiselläkin yleensä Alajärven vierailuillani ohjelmassa kulttuuriantropologisena kohteena on ollut. Hämäläisenä on hauska katsella pohojalaasia... Tänä kesänä jää väliin ja eivätkös nuo Ankkurit näytä sitten ihan kohtalaisesti pärjäilevän.

    VastaaPoista
  2. Huomenta, Bwana, ja kiitos kommentista.

    Olihan tuo jännä kokeilu minullekin. Edellisen kerran kävin urheilumatsissa seitsemännellä luokalla, eli ensi talvena siitä tulee 20 vuotta kuluneeksi. Saatiin koulusta vapaaliput Seinäjoen Kiekon otteluun jotain tamperelaisporukkaa vastaan. Kahden erän jälkeen Kiekko johti 2-1, mutta onnistui kuitenkin häviämään 2-8.

    Vähän samaan tyyliin tuo Ankkureidenkin matsi meni. Melkein loppuun asti he johtivat, vaikkakin tiukasti, kunnes ihan lopussa Hyvinkää otti sellaisen loppukirin, ettei siinä enää mikään auttanut. En sitten sen tarkemmin heidän pärjäämisistään tiedä, mutta kuulemma molemmat joukkueet ovat melkolailla keskellä taulukkoa.

    VastaaPoista
  3. joo kai se pakko on tuosta pesäpallosta jotain mainita juu. muistan lyöneeni peruskoulussa muutaman kerran pitemmälle kuin ne ns. urheilijapojat. olihan se nörtille pirun kova komplimentti. kuinka kova olisi ollut sitten jos olisi kiinnostanut. ai saatana, mie nyt ihan tilaisin deLoreanin tähä ja nyt ja lähtisin takasi kertomaa nössölle että mit, vit?!

    VastaaPoista
  4. Iltaa, Feyris, ja kiitoksia kommentista. Pahoitteluni vastaukseni viivästymisestä, mutta olin reissussa, eikä minulla ollut vastaamiseen soveltuvia laitteita.

    Itselläni oli vähän samaa. En tosin vielä ollut koulussakaan, ja laji oli hiihto, mutta isäni aina joskus puhuu siitä, kuinka olin aivan ylivoimainen ikätovereihini nähden. Mutta jos ei urheilu kiinnosta, aivan turha siihen on silloin aikaansa kuluttaa.

    VastaaPoista
  5. Hiihtohan on talvella halpa kunnonkohottamislaji, ainaki näin maalla, meijän liikunnanope yläasteella sanoi aina että se on sopiva jos koko keho saa liikettä, eikä sitä ole pakko kuin kilpahiihtäjä harjottaa vaan omaan tahtiin ..

    -jpt-

    VastaaPoista
  6. Huomenta, jpt, ja kiitos kommentista.

    Niinhän se on, ja kesällä sitten suojuoksu. Ilmeisesti uinti olisi vielä parempi kokonaisvaltaisen ruumiinkunnon kohottaja.

    Itse olen sen verran laiska, etten jaksa lähteä ulos liikkumaan. Minulla on kuntopyörä tv:n edessä.

    VastaaPoista