sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Suomalaisesta raiskauskulttuurista

Törmäsinpä eräänä päivänä tällaiseen kirjoitukseen, jossa joku feministi taivastelee sitä, että minkä takia ketään kiinnostaa joku turvapaikanhakijan tekemä raiskaus, kun kumminkin Suomessa raiskaaminen on yleinen maan tapa. Olin jo aloittamassa vastineeni kirjoittamista, kun blogistikollegani Lone julkaisi omansa, ja ajattelin, että ei minun enää tarvitsekaan.

Sitten tapahtui ns. punavihreä perhosvaikutus. Noissa piireissähän on tyypillistä, että kun yksi saa jonkin oivalluksen, se leviää nopeasti koko yhteisöön, eikä nytkään mennyt kuin pari päivää, kun niin Facebook kuin kaikki yleisönosastotkin tulvivat asiantuntevaa valistamista, että turvapaikanhakijoiden tekemistä raiskauksista huolestuminen on mitä synkintä rasismia ja naisvihaa, koska se kertoo itse asiassa suomalaismiehen mustasukkaisesta halusta omia naiset itselleen raiskattaviksi.

Hesarin uutisartikkeleita myöten tiedettiin kertoa, että:
Jos poliisille vuonna 2015 ilmoitettuja tapauksia vertaa suomalaisten yli 15-vuotiaiden miesten määrään ja yli 15-vuotiaiden turvapaikanhakijamiesten määrään, raiskauksia on molemmissa ryhmissä ollut suunnilleen saman verran.
Ja Iltalehdessä, että:
Jos turvapaikanhakijoiden määräksi arvioidaan noin 30 000, noin yksi 3 000 turvapaikanhakijasta on ollut epäiltynä raiskauksesta. Suomalaistaustaisilla luku oli viime vuonna suunnilleen 1:10 000:een.
Sillähän ei ole mitään merkitystä, että molemmissa vertailuissa suomalaiset ovat ehtineet tehdä pahojaan viitisen kertaa kauemmin, koska matematiikka yleisesti ja tilastomatematiikka erityisesti on nörttipoikien hommaa, ja toimittajattaren mielestä likainen tukka on sexy vain jos sen kiertää rastoille.


En nyt halunnut puhua turvapaikanhakijoista ja heidän tekemistään rikoksista, vaan feministeistä ja heidän vähintäänkin mielenkiintoisesta todellisuusnäkemyksestään, ja analysoida vähän heidän tekstejään. Muutamia esimerkkitapauksia alussa linkitetyn lisäksi vaikka tässätässä, tässä, tässä ja tässä.

Tyypillinen kirjoitus alkaa sillä, että kirjoittaja kertoo, kuinka häntä ahdistellaan ja käpälöidään kaikkialla, minne hän meneekin. Hänet on raiskattu, tai ainakin läheltä on pitänyt monet kerrat, ja samaa kertovat kaikki naispuoliset kaveritkin. Tekijänä ovat aina kantasuomalaiset miehet, mistä voidaan päätellä, että suomalainen kulttuuri on raiskauskulttuuri.
Hieman hämmennyin tajutessani, että olen kokenut seksuaalista ahdistelua ja häirintää yläkoulusta lähtien. Baarissa takapuoltani on nipistelty usempaan kertaan, rintojani on kommentoitu julkisesti moneen otteeseen ja minua on yritetty suudella väkisin raitiovaunussa. Kerran alaikäisenä, ollessani tuhdisti juovuksissa, yritti eräs pari vuotta vanhempi mies riisua paitani väkisin. Pari vuotta myöhemmin, ollessani täysi-ikäinen, ryhtyi humalainen mies kourimaan rintojani lähijunan vaunussa ja yrittäessäni siirtyä syrjään veti hän minut kuristusotteessa käytävälle. Tekijät ovat joka ikinen kerta olleet suomalaissyntyisiä, valkoisia miehiä.
Eihän tuohon voi muuta sanoa, kuin että perseestä tuollainen on. Ei tuollaista käytöstä voi mitenkään puolustella; ei edes sillä, että tekijät ovat lähes aina kännissä. Mutta kai te teette jokaisesta ahdistelutapauksesta rikosilmoituksen poliisille? Jos ette tee, te itse ylläpidätte raiskauskulttuuria suvaitsemalla ahdistelua.

Eihän poliisi vaivaudu tutkimaan kaikkia yksittäisiä perseenkourimisia; tai vaikka vaivautuisikin, tuskin kourijaa enää saataisiin kiinni; tai vaikka saataisiinkin, tuskin hän kovin kovaa rangaistusta saisi. Mutta ei kyse ole siitä.

Meillä pitää töissä tehdä kirjallinen raportti jokaisesta uhkaavasta asiakaskohtaamisesta, vaikka tilanne ei eskaloituisikaan eikä kenellekään sattuisi mitään pahaa. Tämä siksi, koska johtoportaassa tiedetään kenttätyön arjesta vain sen verran, mitä raporteista luetaan. Jos tapauksesta ei ole mustaa valkoisella, sitä ei ole koskaan tapahtunutkaan, ja vaikka kentällä kylvettäisiin veressä joka Jumalan päivä, ilman raportteja todettaisiin vain, että kaikki on kunnossa eikä ole syytä mihinkään turvallisuutta parantaviin toimenpiteisiin.

Sama pätee poliisiin. Jos joltain alueelta ei saada rikosilmoituksia, alue on turvallinen, eikä ole syytä tuhlata resursseja sen vartioimiseen. Jos rikosilmoituksia tulee, alueella lisätään partiointia ja näkyvyyttä, minkä seurauksena kourijat eivät uskalla kouria, tai ainakin naisten avunhuudoista saattaa olla jotain hyötyä.

Saavat perseenkourijat maistaa omaa lääkettään, ja vielä taktisesti toteutettuna.

Raiskauskulttuurin olemassaolosta kertoo se, että Suomessa raiskauksiin suhtaudutaan sallivasti, ja siitä puolestaan todistaa se, että täällä raiskauksista ei saa kunnon tuomioita.
Mitä se kertoo oikeuslaitoksemme suhtautumisesta seksuaalirikoksiin, että Suomen laki määrittelee raiskauksen yhä väkivallan määrän pohjalta - ei suostumuksen puutteen? Oikeusistuimet antavat naurettavan lieviä tuomioita perusteenaan se, että teko ei täytä "törkeän" raiskauksen tunnusmerkkejä koska sen yhteydessä ei käytetty tarpeeksi väkivaltaa tai teko ei ollut tarpeeksi nöyryyttävä.
Kyllä minun nähdäkseni tästä on puhuttu ihan valkoisen heteromiehenkin taholta jo kauan. Raiskauksista ja ylipäätäänkin väkivaltarikoksista pitäisi saada kovempia rangaistuksia. Jotkut ovat vaatineet raiskaajien kemiallista kastraatiota. Itse ihmettelen, että miksi sen pitää olla nimenomaan kemiallinen, eikä esim. kirveellinen, mutta miten vaan.

Jos tuomioita katsotaan, oikean raiskauskulttuurin tunnistaa siitä, että siellä uhrillekin annetaan tuomio raiskatuksi tulemisesta. Ja siitä, että raiskatuksi tulemisen aiheuttama häpeä ei ole lähinnä uhrin oman pään sisällä, vaan siitä tulee oikeasti turpaan yhteiskunnan muilta jäseniltä.

Mutta sitten on vielä tällaista:
Minua ja muita naisia on nuoresta saakka koulutettu siihen, että raiskatuksi tuleminen tai seksuaalisen häirinnän kohteeksi joutuminen on omissa käsissämme. Mutta - yllätys, yllätys - ei se ole! Seksuaalivalistus ei perustu siihen, että poikia opetettaisiin suhtautumaan naisiin yhdenvertaisesti, vaan siihen, että tytöt opisivat varomaan. Suomalaisessa koulussa pojille ei sanota, että "ei saa raiskata".
Kyllä sanotaan. Ongelma vain on siinä, ettei sanominen mene kaikille perille, minkä takia potentiaalisten uhrienkin on hyvä pitää silmänsä auki. Kaikille on sanottu sekin, ettei toisten koteja saa ryöstää, mutta silti kaikkia kehotetaan pitämään ovensa lukossa, eikä lukituista ovista vedetä johtopäätöstä, että elämme murtovarkauskulttuurissa.

Seuraavaksi, koska puhe on pohjimmiltaan suomimiesten rasismista, täytyy vetää ulkomaalaiset mukaan:
Tämä suomalaisten miesten naisiin kohdistuva seksuaalinen ahdistelu on erittäin ei-toivottu ilmiö, mutta ketä se kiinnosti ennen kuin kantasuomalaisten miesten reviirille astui joku kasvoton, rodullistettu ulkomaalainen nuori mies?
Ja:
Miksi se, että naapuri, kollega, setä, aviomies, poikaystävä tai kaveri raiskaa ei aiheuta kansalaisissa samanlaista raivoa kuin ulkomaalaisten tekemät raiskaukset?
Kyllähän se kiinnosti, ja kyllähän se aiheuttaa. Ero on vain siinä, että kotimaiset raiskaajat ovat ja pysyvät täällä, ja asialle on hyvin vähän tehtävissä. Ulkomaiset raiskaajat sen sijaan ovat täällä tietoisen politiikan seurauksena ja heistä päästäisiin hyvin helposti ja nopeasti eroon, jos huvittaisi.


Koska feministiseen teoriaan kuuluu valittaminen sortavista valtarakenteista, täytyy myös poliitikot ottaa puheeksi:
Suomalaisten, valkoisten naisten turvallisuuden käyttäminen muukalaisvihan pönkittämiseen on kuvottavaa tekopyhyyttä. Sen sijaan että suomalaiset miespoliitikot pitävät kriisikokouksia koskien raiskauslainsäädäntöä, koska se hetkellisesti ajaa heidän poliittisia päämääriään, he voisivat kriittisesti tarkastella koko miesvaltaista yhteiskuntaamme ja siihen sisältyvää raiskauskulttuuria.
Jaa että "muukalaisviha" on poliitikkojen poliittinen päämäärä? Mietitäänpäs.

Sipilä luo maailmalla kuvaa Suomesta maailman pakolaisystävällisimpänä maana luovuttamalla oman kämppänsä pakolaisten käyttöön. Stubb hokee ympäripyöreitä latteuksia, kuten "monikulttuurisuus on rikkaus". Sisäministeri Orpo on sisilialaisessa lakossa. Edes Soini ei sano yhtään mitään, minkä seurauksena persujen kannatus onkin sulanut puoleen.

Kansainvälisten sopimusten nojallahan hallituksella olisi koska tahansa täydet valtuudet lyödä rajat kiinni ja palauttaa joka ikinen näistä uusista turvapaikanhakijoista Ruotsiin. Ei heidän sitä varten tarvitsisi pönkittää tai lietsoa mitään. Jos valtapoliitikoilla olisi mitä tahansa muita poliittisia päämääriä kuin "refugees welcome", he olisivat tehneet sen jo ensimmäisenä päivänä.

Jos poliitikot kokoustavat pakolaisten tekemistä raiskauksista, keskustelun aiheena ei ole se, miten pakolaiset saataisiin pois maasta, vaan se, miten saataisiin pidettyä tavallinen kansa sen verran rauhallisena, ettei se ala liian voimakkaasti vaatia pakolaisten poistamista.

Lopuksi täytyy rajoja rikkova ja establishmenttia haastava kirjoitus tietysti lopettaa asiaankuuluvan kärkevästi:
Siksi, että jos joku on vielä pahempi kuin pelko siitä että "ne tulee ja vie meidän naiset", se on pelko siitä että "ne tulee ja raiskaa meidän naiset" - sillä suomalaisen naisen saa raiskata vain suomalainen mies.
Kuinkahan pitkälle pitää matkustaa, että pääsee nuolemaan samoja sammakoita kuin feministipiireissä? Minäkin haluan kokeilla.



Mutta joo, tänään vietetään taas itsenäisyyden muistopäivää. Jotkut ovat uhanneet aiheuttaa pahennusta järjestämällä militaristishenkisen vihakulkueen, jossa poltetaan vihasoihtuja ja ollaan passiivisaggressiivisesti hiljaa ja rauhassa, ja tietenkin anarkistitahot ovat sen vuoksi pakotettuja järjestämään rauhanomaisen, rakkautta ja solidaarisuutta julistavan vastademonstraation riehumalla, vetämällä kaikkia turpaan ja pistämällä kaiken vastaanosuvan paskaksi, kuten tapana on.

Kirjoitettavaa siis riittänee ensi viikollekin.

9 kommenttia:

  1. Täyttä asiaa. Ajattelin ensin lukea nuo kaikki linkittämäsi esimerkkitapaukset, mutta jo ensimmäisen kohdalla alkoi otsasuoni pullistelemaan sen verran että päätin jättää siihen. Voi vaan todeta että niitä kotoutustoimenpiteitä pitäisi ehkä sittenkin kohdistaa ensisijaisesti näihin täteihin. Kiitoksia kuitenkin hyvästä kirjoituksesta ja hyvää itsenäisyyspäivää porstuan väelle.

    VastaaPoista
  2. Asiaa asian päälle. Toisaalta välillä suorastaan harmittaa, kun niin moni oikeasti tärkeä naisten turvallisuuteen yms. liittyvä asia on vähäniinkuin feministi-liikkeen käsissä, jolloin asioille ei tehdä mitään, vaan keskitytään foliohattuilu-teorioihin, suomalaiseen raiskauskulttuuriin ja miten naisten raiskaaminen onkin kaikkien kollektiivisen sortohalun omaavien miesten mielestä okei, eikä edes ehdoteta mitään ideoita asioiden parantamiseksi, vaan käytetään näitä teorioita oman uhristatuksen ja sanojen pönkittämiseen, koska jos olet sorrettu näin, sanomasi asia on paljon tärkeämpi kun fiksumman "sortajan" toisaalla.

    Itse olen viimeaikaisia uutisia seuratessani miettinyt, olisiko näiden lapsosten vastaanottokeskusten läheisyydessä asuville naisille tai naisille, jotka joutuvat kulkemaan yksin riskipaikoissa, mahdollista antaa jonkinsortin etälamautin tai tälläinen laite, joka tutullani on, joka päästää helvetillistä ääntä, kun siitä vetää liuskan irti. Toki poliisinkin läsnäolo kai auttaa, mutta niin tekee myös asianmukainen aseistus, vaikka epäilen, että lapsosen kipu ja kärsimys ja siitä seuraavat korvaukset epäonnistuneen päällekäynnin jälkeen tulee kalliimmaksi, kuin raiskauksen tai ahdistelun välttäminen.

    VastaaPoista
  3. Täytyy sanoa, että edes Jumala ei voi ihmisen tyhmyydelle mitään.

    VastaaPoista
  4. Perhosvaikutus... http://www.hs.fi/kulttuuri/a1449371800047

    Mikä Oli Todistettava.

    Tosin jo Linna fiktiivisessä romaanissaan kirjoitti jotakuinkin seuraavaa:Kun se yx kahjo lähtee... niin meirän nilkit painaa perässä.

    Seuraavaa yhteiskunnallista ja sosiaalisesti merkittävää deebattia odotellessa.

    VastaaPoista
  5. Päivää, Reijo, Lone, Tom ja Cheek, ja kiitoksia kommenteistanne.

    Reijo: Eihän noita ole kivaa tai helppoa lukea montaa putkeen, mutta toisaalta yksikin riittää. Sisällöllisesti niissä ei ole mitään eroa. Toivottavasti sielläkin oli mukava itsenäisyyspäivä. Meillähän juhlittiin jo lauantaina, koska emäntä ei halunnut joutua tänään krapulassa töihin.

    Lone: Joo, nykyään, kun feministiliike on perversoitunut parodiaksi itsestään, se tekee tasa-arvoaatteelle enemmän haittaa kuin hyötyä. En sitten tiedä, mikä siihen auttaisi. Ehkä (lähi)tulevaisuudessa se kehittyy siihen pisteeseen, ettei kukaan enää pysty ottamaan sitä vakavasti, ja painuu marginaaliin, jolloin päästään ehkä tekemään jotain järkevääkin.

    Aseistus on varmaan ihan hyvä idea. Noissa ns. turvallisissa puolustuslaitteissa, kuten hälyttimissä ja suihkeissa, on vaan se vika, etteivät ne toimi kaikkiin, vaan joitain ne vain suututtavat entisestään. Etälamautin voisi olla suositeltava vaihtoehto.

    Tom: Joku ilkeämpi voisi sanoa, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen.

    Cheek on paskaa: Hienoa loogista päättelyä tuossakin artikkelissa:

    Helsingissä jo 2012 tehdyn, kaupungin turvallisuutta koskevan kyselyn mukaan esimerkiksi naisten työpaikoilla kohtaama ahdistelu, väkivalta ja sillä uhkailu ovat lisääntyneet – siis jo paljon ennen nykyisiä maahanmuuttajia.

    Samoin ovat lisääntyneet julkisilla paikoilla tapahtuneet raiskaukset.


    Helsingissä ei siis ollut maahanmuuttajia ennen tämän syksyn pakolaisaaltoa, ettäs sen tiedätte.

    En osaa arvata, mistä aiheesta seuraava yhteiskunnallinen debaatti käydään, mutta sen kyllä tiedän, että silloin meidän on taas hävettävä jotain ja muutettava tapojamme.

    VastaaPoista
  6. Näkisin, että näitten naisten avautumisissa ei ole kyse raiskaamisista ensinkään eikä raiskatuista naisista. Kyse on heistä itsestään. He ovat tehneet älyllisesti laiskan ihmisen valinnan eli ilmoittautuneet intellektuelleiksi toteamalla että maahanmuutto ja varsinkin etnisesti väritteinen sellainen on itseisarvo.

    Sitten kun se teoria, mikä teki heistä intellektuelleja selvästi kusee, he yrittävät puolustella teoriaansa kaikilla mahdollisilla keinoilla minkä vaan keksivät ja suomalaisen miehen syyttäminenhän sopii siihen hyvin, sillä sekin on teorian mukaista eikä sitä tarvitse perustella. Riittää, kun toteaa.

    Eivät nämä ämmät ole kiinnostuneita raiskatuista suomalaisista naisista paskan vertaa. He ovat kiinnostuneita vain itsestään ja siitä, että he saavat edelleenkin esittää älykköä.

    VastaaPoista
  7. Huomenta vielä Ykällekin, ja kiitos kommentista.

    Näinhän se on. Vähän samaan tapaan kuin kaikki ammuskelutapaukset ovat kuin taivaan lahja aseiden kieltäjille, väkivalta naisia kohtaan on aina mukava uutinen feministeille. Pääsee taas julistamaan. Sillä ei ole niin väliä, kestävätkö julistukset kriittistä tarkastelua, koska kaikki julkisuus on myönteistä julkisuutta.

    Maahanmuuttoon asia liittyy lähinnä vain siten, että nykyiseen feminismiin liittyy keskeisesti sellainen teoria kuin intersektionaalisuus. Se lähtee siitä ajatuksesta, että valkoinen, keski-ikäinen, keskikokoinen, kristitty heteromies on kaikkien muiden ryhmien yhteinen vihollinen, jota vastaan taisteleminen on kaikkien uhriryhmien yhteinen etu, ja siksi feministienkin kannattaa liittoutua muslimien kanssa.

    Tämä osaltaan selittää myös sen, miksi feministit ovat hiljaa muslimien tekemisistä. Eihän aseveljeä sovi puukottaa selkään. Sitähän ei kukaan kysy, mitä mieltä muslimit ovat tästä yksipuoleisesta liittoumasta, mutta ei tarvitsekaan, koska oikea vastaus voidaan johtaa suoraan teoriasta.

    VastaaPoista
  8. "En kaipaa rasisteja puolustajikseni"

    Tämä kommentti tulee eri muodoissaan näiden puheenvuoroissa esille. Tämä on askarruttanut minua. Tarkoittaako tämä, että nähdessäni feministin hädässä en mene väliin tai soita apua? Mistä edes tiedän rämän olevan feministi? Vai onko niin, että velvollisuuteni suojella Suomea aseellisesti koskee valikoidusti vain traditionaalisia naisia? Ehkä Suomi pitäisi jakaa kahteen osaan, jossa toisessa olemme me raiskaajaöyhöttäjät ja toisessa muslimit, feministit ja heidän tofua mutustavat "miehensä". Puolustakoon itseään, jos he kerran sitä haluavat.

    VastaaPoista
  9. Huomenta, Korppi, ja kiitos kommentista.

    Logiikka tuossa menee niin, etteivät muslimit raiskaa feministiä, koska feministi on muslimien puolella, ja siksi myös muslimit pitävät feministien puolia, intersektionaalisen teorian mukaan. Niinpä feministi kokee uhkaa vain suomalaismiehen eli rasistin taholta.

    Tai toinen vaihtoehto on sama denialistinen logiikka, mitä havaitsee joskus ateistien kanssa väitellessä: "Jumalaa ei ole, ja vaikka Jumalan olemassaolo saataisiinkin aukottomasti todistettua, kieltäytyisin silti palvomasta häntä, koska hän on luonut epätäydellisen maailman eikä siis ansaitse palvontaani." = "Muslimit eivät raiskaa, ja vaikka raiskaisivatkin, en kaipaa apua rasisteilta, koska he ovat huonoja ihmisiä eivätkä siksi ansaitse puolustaa minua."

    Kyllä velvollisuutemme aseelliseen puolustukseen koskee myös feministejä. Onhan vanha totuus niin, että pasifistit (ja feministit) voivat olla sellaisia vain niiden suojeluksessa, jotka eivät ole. Sinänsä en vastusta jonkin feministisen reservaatin luomista, jonne sitten muslimimaahanmuutto ohjattaisiin.

    VastaaPoista