keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Mannerheim ja Facebook

Ihan aluksi terkkuja Jarkko Tontille. Edellinen kirja-arvosteluni sai valtavasti kävijöitä Facebookin kautta, ja sain päähäni käydä vilkaisemassa hänen fb-seinällään, saisinko asiaan selityksen. Sehän olikin Jarkko itse, joka oli postannut tekstini sinne alle kaksi tuntia julkaisun jälkeen. Joko hän sattui googlettamaan nimeään aivan törkeän hyvällä ajoituksella, tai sitten hän on salaa vakiolukijani. Oli miten oli, oletan, että hän lukee tämänkin.

Seinäkirjoittelussa eniten keskustelua näyttää herättäneen kieltämättä kärkevä lausahdukseni:
Pidän Jarkko Tonttia vastenmielisenä tyyppinä hänen "Mannerheim oli terroristi"-tyylisten kannanottojensa takia ja olen tässä blogissakin kommentoinut häntä ilkeänpuoleiseen sävyyn, mutta samalla olen ajatellut, että yleissivistyksen kannalta olisi kiva tietää, millaista tekstiä kritisoimani henkilö on tuottanut.
Tontti mietti, että mitähän mieltä tuosta pitäisi olla. Itse olisin sitä mieltä, että kuitenkaan ei voi olla kaikkien kanssa aina samaa mieltä, ja jos joku eri mieltä oleva haluaa arvioida hänen teoksensa, on hienoa, jos arvioija tekee sen puolueettomasti ja teoksen omien ansioiden pohjalta, eikä riennä haukkumaan sitä paskaksi ihan vain periaatteesta.

Mannerheimin osalta ajattelin, että ehkä minun pitää avata tätä lausuntoani hieman. Tuo perustuu ensivaikutelmaan, jonka Tontista sain, kun hänestä ensimmäisen kerran kuulin, ja tunnetusti ensivaikutelmat ovat vahvoja ja sitkeitä. Silloin hän totesi näin:
Mannerheimin patsas keskellä Helsinkiä on loukkaus kaikkia maailman sotarikosten uhreja kohtaan.Se on samanlainen mauttomuuden osoitus kuin jos Belgradiin pystytettäisiin patsas Ratko Mladicille tai Radovan Karadžićille.
Aivan, Tontti sanoi Mannerheimia sotarikolliseksi, ei terroristiksi. Minun virheeni, pyydän anteeksi. Joka tapauksessa tuo syytös on loukkaus kaikkia maailman kommunismin uhreja kohtaan, ja niitä löytyykin sitten kertaluokkaa tai paria enemmän kuin sotarikosten uhreja. Sellainen on minusta vastenmielistä.

Se on samanlainen mauttomuuden osoitus kuin jos menisi kertomaan juutalaisille, että Churchill ja Roosevelt olivat mulkkuja tyyppejä, kun sotivat Hitleriä vastaan, sillä eihän Dresdenin pommitus ollut kiva temppu.

Serbiasta muuten saa Ratko Mladić -T-paitoja. Pyysin kaveria tuomaan minulle, kun hän kävi siellä, mutta ei suostunut. Yritin vedota siihen, että onhan Che Guevara -paitojakin.

Toinen juttu, mitä kansainvälisemmin suuntautuneet usein ihmettelevät, on, että miksi kansallismieliset niin ihailevat Mannerheimiä, koska tyyppi reissasi maailmalla enemmän kuin Suomessa, oli perinteinen aatelinen eikä juuri kosketuksissa tavalliseen rahvaaseen, eikä edes puhunut äidinkielenään suomea. Sellainen on kuulemma vähän outo samaistumisen kohde kansastaan ja kulttuuristaan ylpeälle suomijuntille.

Minä en oikein ymmärrä tuota ihmettelyä. En minä arvosta Mannerheimia siksi, että hän olisi joku arkkityyppinen suomalaisuuden perikuva, vaan siksi, koska hän pelasti meidät kommunismilta. Käyttihän hän kovia otteita, ja ehkä pehmeämmätkin keinot olisivat riittäneet, mutta sitä emme saa koskaan tietää.


Ei siitä sen enempää, vaan nyt tulee blogitekninen ilmoitus. Olen laajentanut toimintaani Facebookiin, olen siellä henkilönä nimeltä Pekan Porstua. Kaikki saavat lisätä minut kaverikseen, jos huvittaa. Lupaan, etten spämmää feediänne täyteen, vaan postailen korkeintaan muutamia kertoja viikossa. Alkusysäys idealle tuli tuosta Tontin seinällä käydystä keskustelusta; en nyt enää jaksa käytyä keskustelua uudelleenherätellä, mutta ajattelin, että vastaisuudessa voisi olla mukavaa päästä itsekin osallistumaan. Muita syitä on sitten:

- Facebook-ympäristö saattaa alentaa lukijoiden kynnystä antaa nopeita muutaman sanan mittaisia kommentteja. Onko tämä sitten hyvä vai huono asia, selvinnee myöhemmin.

- Facebook-postauksilla voin itsekin antaa lyhyitä pikakommentteja vaikkapa yksittäisiin uutisartikkeleihin tai muihin vastaaviin, joista ei riitä asiaa kokonaista kirjoitusta varten.

- Facebookissa voin luontevammin nostaa esiin vanhoja tekstejäni, jotka ovat tulleet uudestaan ajankohtaiseksi tai jotka muuten vaan ovat niin hyviä, että haluan uudempienkin seuraajieni huomaavan ne.

- Facebookissa tekstit leviävät nopeammin ja saavat paljon enemmän näkyvyyttä kuin pelkän Bloggerin välityksellä.

Itse blogissa mikään ei tämän seurauksena muutu. Katsotaan nyt ainakin jonkin aikaa, miten tämä lähtee etenemään. Twitteriin en vieläkään liity, koska ei 140 merkillä saa sanottua kuin hyvää päivää.

Eipä tässä muuta. Laitetaan loppuun vielä Mannerheimistä ja muista kansallisista symboleista kiinnostuneille kunnon italialaista suomalaista musiikkia:



Sanokaa mitä sanotte, mutta Klamydian laulajana tunnetuksi tullut Vesku Jokinen on kyllä paras tämän hetken suomalaisista mieslaulajista. Minkä hän tekniikassa häviää, hän munassa voittaa.

13 kommenttia:

  1. Tiettävästi Jarkko Tontti on lähtenyt maitojunalla RUK:sta. Se selittää paljon hänen persoonastaan.

    VastaaPoista
  2. Itse olen Facebookissa, mutta luopunut sen käytöstä muuten kuin pikaviestinalustana. Koska se on ollut minulle rasittavaa. Käytän sen sijaan nykyisin pelkästään Diasporaa, jota ei käytä juuri kukaan suomalainen tai ulkomaalainenkaan. Mutta se on raikkaan ja selkeän oloinen.

    VastaaPoista
  3. Tuosta Mannerheimin mollaamisesta: Noin parin vuoden välein asia tulee tapetille ja luulen sen johtuvan lähinnä siitä, että joku/jotkut tiedostavat yksilöt ovat tehneet huomion, että he eivät vähään aikaan ole olleet tapetilla, asialle on tehtävä jotain ja Mannerheimin jälkiabortointihan on siihen hyvä keino, sillä se takaa sekä julkisuuden että huomattavan määrän tiedostavaa olkapäille läiskimistä.

    Mitä itse Mannerheimiin tulee, niin tulee muistaa, että vuonna 1918 ei eletty 2010-luvun oikeuskäsityksen ja tiedostavan arvomaailman mukaisesti. Jos miestä tuomitaan, se tulisi tehdä vallitseva ajankohta huomioon ottaen. Ja sitten vielä sellainen pikku juttu, että Mannerheimilla oli vuonna 1918 johdettavanaan sota, kaiken lisäksi vielä sisällissota, jotka tuppaavat olemaan raakoja. Mutta kun sotaa, mitä tahansa sotaa käydään, on ensimmäinen ajatus, että se sota tulee voittaa ja käydään käräjiä sen jälkeen jos tarvetta on. Jos mikä tahansa sotaa käyvä osapuoli kävisi sotaa niin, että se sopisi 2010-luvun humanisteille, se osapuoli olisi sodan hävinnyt osapuoli.

    Facebookista: Toivon, että pidät pääalustana nimenomaan tätä blogia. Blogi alustana sopii kaltaisillesi kirjoittajille, joilla on sekä asiaa, että kyky perustella asiansa. Facebookissa kaikki jotenkin, mitenkä sen sanoisin, laimenee.

    VastaaPoista
  4. Eikös kysymyksessä ollut reservistä eroaminen? Mulla on myös se mielikuva, että Tontti oli se Vihreän langan kolumnisti, joka silloin muutama vuosi sitten hyvän sään aikana ennen Venäjän aggressioiden lisääntymistä julisti Puolustusvoimat tarpeettomaksi rauhanturvatehtäviä lukuun ottamatta ja halveksui asevelvollisuutta kutsuen sitä sohvaperunoiden sotapornoksi tjsp.

    Tiedän toki Matruunan kannan asevelvollisuuteen, mutta se ollut nyt pointti sinänsä :D

    -Kristian Nevantausta

    VastaaPoista
  5. Jarkko Tontin teksti Vihreässä langassa sisälsi kerran otaksuman, että Pimeyden ruhtinas eli Jussi Halla-aho on paha mies, koska tämä pitää Taru sormusten herrasta -romaanista.

    Hah, mutta nytpä alkoi tehdä itseni mieli palata Naamakirjaan. (Ja Google Plussaan.) Olen matkijaeläin.

    VastaaPoista
  6. Iltaa, Ruukinmatruuna, Tom, Ykä ja Kristian, ja kiitos kommenteistanne.

    RM ja Kristian: tervetuloa kommentoimaan molemmat. Ainakin sen aiemmin ruotimani kolumnin perusteella Tontti kävi rukin loppuun ja kieltäytyi vasta myöhemmin reservissä. On toki mahdollista, että hän puhui muunneltua totuutta, mutta en minä sellaisella ala spekuloida.

    Kyllähän aseistakieltäytyminenkin kertoo jotain ihmisen persoonasta, oli takana sitten RUK tai ei mitään, vaikka minä ja Matruuna saatammekin olla eri mieltä siitä, mitä se tarkkaan ottaen kertoo. Ei siitä sen enempää. Vihreässä langassa on kyllä välillä mielenkiintoisia kolumneja, vaikka itse suosinkin enemmän Ylioppilaslehteä punavihertarpeisiini.

    Tom: Minä olen sen verran henkisesti vanha, että vanhempanikin tietävät sosiaalisesta mediasta enemmän kuin minä. Nykynuorison mielestä Facebook on jo menneen talven lumia, eikä sitä enää käytä kuin vanhat pierut, mikä suomeksi sanottuna tarkoittaa, että se on valtavirtaistunut ja minun kohdeyleisöni todennäköisesti löytyy sieltä. Koska tällä pyrin saamaan maksimaalisen näkyvyyden minimaalisella vaivalla, ei minun tarvitse miettiä muita vaihtoehtoja.

    Ykä: noinhan se on. Mannerheim on siitäkin hyvä kohde, että sen lisäksi, että näkyvyys on taattu ja aatetoverit hurraavat, myös vastapuolen raivo on taattu, ja mikäs sen sieluahivelevämpää. Myönnän itsekin olevani tässä osana tuota raivoa, vaikka asian tiedostankin.

    Se on joo jännä, kuinka menneitä sotia pitäisi aina arvostella 2010-luvun kriteerein. Jos sille linjalle lähdetään, joka ikinen pyssyä sata vuotta sitten kantanut saadaan sotarikolliseksi. Ja jos enemmän otetaan historiallista perspektiiviä, sisällissodan tapahtumat olivat pelkkää humanistista dialogia, jos vertaa vaikkapa keskiaikaiseen sodankäyntiin. Siinä sitä on tekemisen meininkiä, kun hakataan piikkinuijalla hengiltä kaikki vastaantuleva, sotilaat ja siviilit, naiset ja lapset, aseelliset ja aseettomat, ihmiset ja karja.

    Ei huolta, tämä blogi pysyy edelleen pääasiallisena kanavanani. Facebook-jäsenyyteni on lähinnä vain kokeilu nähdäkseni, miten se vaikuttaa näkyvyyteeni, ja useimmiten aion vain linkitellä siellä tekstejäni ja muuta asianmukaista. Facebook on melkein yhtä paha kuin Twitter, ei siellä pysty kirjoittamaan kunnon esseitä.

    VastaaPoista
  7. Minua on aidosti kaihertanut ero Facebookista ja Google Plussasta. Siksi ryhdyin takaisin.

    VastaaPoista
  8. Voihan kehno. Pitääkö nyt nähdä vaivaa ja hankkia Facebook-tili. Ne perhanat kun haluavat vakoilla minua. Nekin. Joudun näkemään kovasti vaivaa, jos haluan rajoittaa firmojen kyttäämistä. Estämään sitä ei taatusti pysty, muuten kuin lopettamalla netin käyttö kokonaan. Jos sekään nyt nykypäivänä auttaa?

    VastaaPoista
  9. Voi ruveta käyttämään selaimessaan sähköisiin oikeuksiin keskittyneen ihmisoikeusjärjestön Electronic Frontier Foundationin Privacy Badger -lisäosaa. Se suojelee surffailijan yksityisyyttä. Oi, katso:

    https://www.eff.org/privacybadger

    Olen itse ao. järjestön Suomen serkun Effin eli Electronic Frontier Finlandin jäsen.

    Lisäksi voi asentaa selaimeensa jonkin mainostenestäjän, esim. Adblock Plussan, tai minkä vastaavan palikan nyt selaimeensa haluaa asentaa.

    Privacy Badger asennettuna tekee kyllä Googlen palvelujen käytöstä haastavaa. Ja joidenkin muidenkin.

    VastaaPoista
  10. ...Mutta Privacy Badgerin toimintaa voi myös halutessaan säätää...

    VastaaPoista
  11. Huomenta, Tom ja Turkkulaanen, ja kiitos kommenteista.

    Itse aikoinani pelasin niitä kaikkia Facebookin pelejä, Farmvillea ja mitä niitä nyt oli. Silloin oli tarkkaa, että piti päästä käymään sivustolla tasaisin väliajoin. Sitten lopetin sellaisten pelaamisen, ja samalla muukin Facebookin käyttö loppui ihan kuin huomaamatta kokonaan. En ole kovin riippuvuuksiin taipuvainen ihminen, mutta kuulemma joillekin Facebook'kin voi aiheuttaa pahaa eroahdistusta.

    Firmojen kyttääminen onkin hauska juttu. Emäntä hiljattain manasi, että joka suunnasta tulee vaippa- ja muita vauvamainoksia. Kai siellä oletetaan, että kolmikymppinen nainen ilman muuta tarvitsee sellaisia. Itselleni tulee pääasiassa thaimaalaisten ja venäläisten postimyyntimorsiamien mainoksia, vaikka mielestäni en ole mitenkään antanut ymmärtää sellaisia tarvitsevani.

    Mutta samapa tuo. Mainostakoot, kunhan se ei ala niin tunkeilevaksi, että se häiritsee itse asiaa. Facebookille ei taida olla pakko kertoa kuin syntymäaika, eikä senkään totuudenmukaisuutta kukaan vahdi.

    VastaaPoista
  12. Hieno kakku tosiaan, vaikka väri kaipaisi enemmän violettia, as you said. Täytyy liittyä facebook kyttääjien joukkoon.

    t:Lone

    VastaaPoista
  13. Huomenta, Lone, ja kiitos kommentista.

    Luulisi, että elintarvikevärjäys olisi niin yksinkertaista, että sen kun vaan kaataa värit taikinaan ja sekoittaa, mutta ei. Se onkin oma taiteenlajinsa, jota en vielä ole oppinut hallitsemaan. Ehkä joskus sitten.

    Tervetuloa Facebook-sivulleni, oletkin jo 14. lukijani, joka kaveriehdotukseni on ottanut vastaan.

    VastaaPoista