lauantai 28. syyskuuta 2013

Pekka kokkaa 4: Marsipaanikonvehdit

Joskus lapsena tein itse marsipaania. Tykkäsin kovasti, ja on jo pidemmän aikaa tehnyt mieli kokeilla uudestaan. En vain ole saanut aikaiseksi, vaikka se ei edes ole mikään suuritöinen projekti. Minua on myös harmittanut aina se, että marsipaanisuklaata ei tahdo saada mistään. Levymuodossa niitä ei ole, ja yksittäisinäkään niitä ei ole kuin joissain konvehtirasioissa, ja niissäkin vain yksi per kerros.

Muutama päivä sitten uutisissa puhuttiin jotain suklaasta. En enää muista mitä siellä sanottiin, mutta taustalla näytettiin kuvaa suklaatehtaista ja -konditorioista. Mietin, että mitenköhän sellaiseen pääsisi töihin. Olisi meinaan hienoa. No mutta kumminkin, innostuin heti kokeilemaan omia kykyjäni suklaaleivonnassa, ja kuten sanoin, marsipaanin ja suklaan yhdistäminen oli ensimmäisenä mielessä.

Värkeiksi tarvitaan:

200 g jauhettua mantelia
200 g tomusokeria
1 munanvalkuainen
Karvasmanteliöljyä
Suklaata

Kyllähän marsipaania saa kaupasta valmiina, mutta mitäs hauskaa siinä sitten enää olisi? Muutenkin itse alusta asti tehty on aina parempaa. Suklaata en sentään ruvennut tekemään itse, mutta kyllä sekin kokeilulistalla on.

Aloitetaan. Ensin laitetaan mantelijauhe kulhoon, siivilöidään tomusokeri mukaan ja sekoitetaan kunnolla. En kyllä tiedä, mitä hyötyä tuosta siivilöimisestä on, mutta kovasti tomusokerin yhteydessä siitä aina muistutetaan, joten siivilöidään nyt sitten. Sen jälkeen lisätään munanvalkuainen. Tässä vaiheessa voi halutessaan lisätä aromeja kuten karvasmanteliöljyä, tai karamellivärejä. Sekoitellaan, ja lopuksi tungetaan käsi sekaan ja vaivataan seoksesta homogeeninen mötikkä.

Noilla ainemäärillä marsipaania tulee halkaisijaltaan n. 10-15-senttinen pallo.

Tein kaksi erillistä taikinaa: yhden ihan tavallisen, ja toisen, johon kokeilin jostain alelaarista joskus ostamaani rommiaromia. Kävi kuitenkin niin, että olin jälleen kerran aivan liian varovainen aromeja annostellessani. Vaikka ne pullosta kaataessa haisevat voimakkaasti, se ei vielä tarkoita, että lopputuloksesta erottaisi niiden maun. Neuvon taas mausteiden käytössä, että mieluumin liikaa kuin liian vähän.

Sitten marsipaani annostellaan peukalonpään kokoisiksi mölteiksi. Ammattilainen varmaan pyörittelisi sen ensin tangoksi ja sitten pätkisi sen veitsellä sekunneissa sopiviksi paloiksi. Minulla ei ollut tällä kertaa tarpeeksi pöytäpinta-alaa, joten tyydyin nyhtämään pallosta paloja ja pyörittelemään ne käsieni välissä muotoon.

Sitten suklaa. Kunnon konvehtiannoksessa kuuluu olla vaihtelua, joten käytin kolmea eri suklaata: Pandan tummaa ja valkoista, sekä Maraboun minttukrokanttia. Tässä vaiheessa tuli vastaan uusi ongelma: miten saan kuorrutettua konvehtini kauttaaltaan siististi? Tarkoitukseen on kai olemassa muotteja, mutta mistäpä niitä tähän hätään. En halunnut ruveta paljain käsin räpeltämään pallojani suklaassa, koska jälki olisi voinut olla epäesteettistä. Toinen vaihtoehto olisi ollut kastaa vain toinen pää ja pitää kiinni toisesta, ja tehdä näin puolikuorrutettuja konvehteja, mutta Pekan Porstuassa ei tueta mitään puolittaista. Se on all or nothing. Blood in, blood out. Olisi voinut kastaa ensin toisen pään, antaa sen kuivua ja kastaa sitten toisen, mutta oli jo kiire lähteä töihin, joten ei ehtinyt.


Päädyin sitten käyttämään ohutpiikkisintä löytämääni haarukkaa kuvan osoittamalla tavalla. Anopilla on sellainen kolmipiikkinen juttu, millä hän testaa perunoiden kypsyyttä; sellainen olisi ollut näppärä. Valkoinen suklaa muuttuu muuten sulaessaan sen verran juoksevaksi, että asiansa osaava konvehtori* voi piirtää sillä koristeita tummempien konvehtien pintaan.


Niistähän tuli suorastaan hienoja. No, nuo minttukrokanttiyksilöt saattavat näyttää vähän epäilyttäviltä, mutta muuten. Yllätyksekseni havaitsin, että tumman suklaan aromit sopivat parhaiten yhteen marsipaanin kanssa, joten sitä varmaan käytän jatkossa eniten, kun kuitenkin teen näitä toistekin.

Valmiina tarjoiltavaksi.

*En tiedä, onko "konvehtori" oikeasti mikään sana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti