torstai 31. lokakuuta 2013

Kun nyt tuli scifistä puhe

Edellisessä kirjoituksessani listasin kirjamessuilta keräämäni saaliin. Vähän olin huolissani, kiinnostaako lukijakuntaani pelkkä kirjalista, mutta sehän käynnistikin kommenteissa hyvän keskustelun science fictioniin suuntautuneiden lukijoideni kanssa.

Scifi näyttää muutenkin olevan Suomessa nousussa. Valtionscifikirjailjalta, kaimaltani Himaselta tilattiin suurella rahalla kohua herättänyt tulevaisuusvisio, ja nyt sen pohjalta ollaan saatu aikaan tulevaisuusselonteko. Tulevaisuusselontekohan eroaa scifistä kolmella tavalla: ensinnäkin siihen uskotaan oikeasti. Toiseksi, se ei maksa 24,90 € nidottuna ja 7,90 € pokkarina, vaan jotain ihan muuta. Onneksi sitä ei kuitenkaan tarvitse maksaa itse, vaan se maksetaan verovaroista. Kolmanneksi, jokainen voi viikonloppuna itse kokeilla millaisia reaktioita saa aikaan, kun baaritiskillä kertoo yhdelle kauniille naiselle, että "kirjoitan Star Trek -fanficiä nettiin", ja toiselle, että "laadin Kataisen Jykälle tulevaisuusselontekoja".

"Ai fanficiä? Montaks sataa tonnii sillä tienaa?"

Sinänsä harmittaa, ettei projektia kilpailutettu, koska siihen kirjoituskilpailuun olisin mielelläni ottanut osaa. Toisaalta eipä sillä olisi ollut väliä, koska en olisi voittanut kuitenkaan. Olen liian pessimistinen. Esimerkiksi, minulle ei olisi tullut mieleenkään sanoa, että:
Vuonna 2030 kaikkien Suomessa on hyvä elää merkityksellistä ja arvokasta elämää.
Lupaavathan ennustajaeukotkin aina asiakkailleen hyvää tulevaisuutta, koska huonoista uutisista ei makseta niin hyvin, eikä niillä saada asiakkaita tulemaan uudestaan.

George Orwell lupaili isovanhempieni sukupolvelle, että tulevaisuudessa elettäisiin totalitaristisessa diktatuurissa, jossa jokainen on jatkuvan valvonnan alla ja media pitää ihmiset tarkoituksella liian tyhminä kapinoidakseen. Vanhemmilleni luvattiin mielikuvituksellisemmin, että vuonna 2000 autot lentävät ja Kuussa käydään viikonloppulomilla. Nyt kun kehitys on kehittynyt ja vanhoja tavoitteita ollaan lähestytty, uskalletaan jo unelmoida enemmästä.

Ei sillä, että vastustaisin. Kivaltahan tuo kuulostaa. Siinä puhutaan sellaisista asioista kuin kansalaisten hyvinvointi, suomalainen osaaminen, taloudellinen kasvu, ympäristön kantokyky, korkea työllisyysaste, tuottavuuden parantuminen, innostavuus, houkuttelevuus, vakaus, sivistys, yhteisöllisyys, osallisuus, kansainvälisyys, moniarvoisuus, keskinäinen kunnioitus ja kaikkien arvostus. Kukapa tuollaisia vastustaisi?

Suomi vuonna 2030

Hallitus myöntää, ettei sillä ole hajuakaan, millä aloilla tarkkaan ottaen kasvu tulee tapahtumaan, mutta ymmärtää, että:
Hyvinvointilupaus jonka olemme antaneet kansalaisille, on mahdotonta toteuttaa ilman selkeää kasvua.
Samaan aikaan on selvää, että kasvun on oltava kestävää.
Onneksi sentään:
Jokaiselle on taattu mielekästä tekemistä.
No mikä tässä nyt sitten muka mättää? Lainaamani artikkelin lopussa mainitaan vielä, että:
Tulevaisuuden kestävän kasvun rakentamiseksi yhteiskunnan kaikilla toimijoilla on intoa tehdä uutta yhdessä.
Kommunismikin, oman aikansa scifi, on oikein kiva idea. Se tuo lopun sodille ja köyhyydelle, ja tasa-arvon kaikille tovereille synnynnäisiin ja hankittuihin ominaisuuksiin katsomatta. Eikä se vaadi muuta kuin sen, että yhteiskunnan kaikilla toimijoilla on intoa tehdä uutta yhdessä. Jos intoa ei jostain syystä löydy, koko systeemi leviää käsiin kuin nälänhätä Ukrainaan Kiinaan Pohjois-Koreaan. Mutta miksi muka ei löytyisi?

Tässä vaiheessa kuvaan astuu Mira. Mira on työtön, kouluttamaton, entinen alkoholisti/narkkari ja yksinhuoltajaäiti. Hän haaveilee laulajan urasta, mutta ymmärtää, että Suomen kokoisessa maassa sillä elättää itsensä vain kourallinen porukkaa. Hän ei anna sen häiritä, vaan toteaa (ilmeisesti Hesarin tukemana, koska tällainen artikkeli on julkaistu):
"Jos mä en halua tehdä mitään muuta, niin onko mun pakko?"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti