tiistai 11. helmikuuta 2014

Feminismiä ja roolimalleja

Feministeillä on muutamia ikuisia valituksenaiheita, jotka pulpahtavat mediaan tasaisin väliajoin. Esimerkkeinä vaikkapa se, että naiset kuulemma tienaavat vähemmän kuin miehet, tai se, että pitäisi voida käyttää paljastavaa kaula-aukkoa ilman, että miehet vilkuilisivat sen suuntaan. Eniten tunteita kuitenkin kuumentaa naisten ulkonäkö ja se, mitä mieltä siitä saisi olla.

Barbie-nuket ovat olleet tähtäimessä kautta aikain. Oikean naisen on käytännössä mahdotonta saavuttaa Barbien vartalon mittasuhteita, ja sen on väitetty aiheuttavan pikkutytöille kohtuuttomia ulkonäkö- ja suorituspaineita. Koska kukaan ei kuitenkaan ikuisesti jaksa samaa tutkainta vastaan potkia, tällä kertaa aktiivinen lukiotyttö Amerikasta on kohdistanut huomionsa Disneyn piirrettyjen naissankareihin ja todennut heidän olevan liian hoikkia.
Mooren toiveena on, että tulevaisuudessa Disney tekisi elokuvan, jossa seikkailisi pluskokoinen prinsessa.
Jätetään nyt mainitsematta, mitä ajattelen tuollaisista kiertoilmauksista kuin "pluskokoinen".
Moore kirjoittaa vetoomukseensa Disneyn vaikuttavan niin monen nuoren tytön naiskuvaan, että elokuvajätin tulisi muuttaa prinsessojensa vartalotyyppejä.
- Olen itse pluskokoinen nuori nainen, ja tiedän monia pluskokoisia tyttöjä ja naisia, jotka kamppailevat itsevarmuutensa kanssa. He kaipaavat positiivisia roolimalleja mediasta, Moore kirjoittaa.
Iltalehti havainnollistaa ongelmaa seuraavalla kuvalla:

Kuvatekstin mukaan "Disneyn prinsessojen vyötärö on kaukana todellisuudesta."

Tähän voisi tietysti huomauttaa, että eipä tuo jätkäkään miltään George Costanzalta näytä. Lisäksi voisi pohtia, että disneyn maailmassa nainen voi olla mitä tahansa prinsessasta vessanpesijään, mutta hänen puolisokseen päätyvä mies on lähes poikkeuksetta ylhäistä syntyperää ja siten rikas, kuuluisa ja kaikkien muidenkin naisten himoama. Kumpi loppujen lopuksi on pahempi asia: se, että pikkutyttöjen annetaan ymmärtää kunnon naisten olevan vartaloltaan timmejä, vai se, että heidän annetaan ymmärtää ainoastaan täydellisten prinssien olevan kunnon miehiä?

Tähän tietysti feministit toteavat, että määritelmänmukaisesti heitä kiinnostavat vain naisiin kohdistuvat epäkohdat, ja jos miehet haluavat parantaa maailmaa omalta osaltaan, he voivat perustaa omia sovinistisia puuhakerhojaan. Tuo on tietysti ihan totta, enkä siis puhukaan yllämainitusta asiasta tämän enempää. Sen sijaan haluan vähän vilkaista pienille pojille tarjottuja roolimalleja.

Ensimmäinen piirrossarja, jota muistan innokkaasti seuranneeni alle kouluikäisenä, oli Masters of the Universe, eli tuttavallisemmin He-man. Nimikkohenkilö kuvassa keskellä:

Huomatkaa myös naishahmojen feministis-tiedostava pukeutuminen.

Kyseinen sankari ei ole ainoastaan maailman, vaan koko maailmankaikkeuden vahvin mies, ja jo hänen nimestään voi päätellä, että nyt ollaan maskuliinisuuden syvimmillä alkulähteillä. Hänen päävihollisensa Skeletor on tiettävästi universumin ainoa luuranko, joka saa Arnold Schwarzeneggerin näyttämään Gwyneth Paltrow'lta.

He-man on myös pääasiallinen syy, miksi lähes kaikki ikäluokkani pojat osasivat lukea sujuvasti jo aloittaessaan koulunkäynnin. Niihin aikoihin kun jopa lastenohjelmat tekstitettiin, eikä niitä raiskattu nenä-äänisten teatterikoulupudokkaiden dubbauksilla. Jos siis ihmetyttää, minkä takia nuorison lukutaito on viimeisten 10-20 vuoden aikana romahtanut, syytä ei tarvitse etsiä tuon kauempaa.

Sitten tulivat Ghostbustersit. Nimenomaan sarja nimeltä The Real Ghostbusters; alkuperäisistä elokuvista on vuosien mittaan tehty useita piirrossarjaversioita, mutta Realiin verrattuna ne kaikki näyttävät enemmän tai vähemmän karvalakkimalleilta.

Joku ystävällinen internettiläinen oli näköjään tehnyt fanitaidetta bustersien sihteeristä, sarjan ainoasta huomionarvoisesta naishahmosta.

Suuria lihaksia päähenkilöiden haalareiden alta ei erottanut, mutta oli heillä niin valtavat sädepyssyt, että niitä piti kanniskella repussa.

Sitten tietysti kaikkein suurin ja kaunein ilmiö, eli Turtlesit. Ensimmäisenä pitää kysyä, että mitä kamaa täytyy vetää, että tulee edes mieleen tehdä sarja teini-ikäisistä mutanttininjakilpikonnista. Sitten kiinnostaa tietää, että mistä sitä saa, paljonko se maksaa ja voiko sen yliannostukseen kuolla. Taiteilijoiden näkemykset asiasta kuitenkin vaihtelevat tällaisesta...
Kukahan värisokea tämänkin kuvan on värittänyt?

...tällaiseen:


Molempien kuvien otukset näyttävät silti käyneen yhtä ahkerasti salilla.

Myöhemmin, kun aloin jo pikkuhiljaa kasvaa ulos piirrettyjen kohderyhmästä, pääsivät vuoroon Prätkähiiret Marsista.

Huom. korvakorut vain vasemmassa korvassa; oikeassa ne olisivat homon merkki.
(Henk. koht. en toki kannata korviksia miehille lainkaan.)

Heillä ei ole pelkästään massiiviset lihakset, vaan myös miehekkäitä sotavammoja, ja heidän jälkeensä kysymys "oletko mies vai hiiri?" on melko epäolennainen.

Että tällaista minun nuoruudessani. Nykyään käsittääkseni ainakin He-manista ja Turtleseista pyörii uudisversioita, enkä tiedä, että hauikset olisivat yhtään pienentyneet. Muilta osin en sitten tiedä, mitä nykyipanat katsovat. Oli miten oli, jos pienet tytöt menevät rikki siitä, että heidän vyötärönsä on piirroshahmoja suurempi, miten steroidiriippuvaiset piirrossankarit vaikuttavat poikien minäkuvaan? Feministejä tietysti huolettavat ainoastaan poikien mahdollisesti saamat maskuliiniset käyttäytymismallit.

Haluanko sitten satakiloisten prinsessojen rinnalle seikkailemaan kulottuneen heinän fysiikalla siunattuja sankareita? No en. Kannatan edelleen solakoita nais- ja lihaksikkaita mieshahmoja lapsille, koska väitän, että vaikka täydellisyyttä ei saavuttaisikaan, itsensä kehittämiseen pyrkiminen on sekä fyysisesti että psyykkisesti terveellisempää kuin "itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on", vaikka siitä tulisikin suorituspaineita ja se inhottava tunne, että on velvollisuuksia. Ainakin jos "itsensä hyväksymisellä" tarkoitetaan sitä - kuten nykyään usein tarkoitetaan - että lakataan huolehtimasta itsestä ja vaaditaan hyväksyntää muilta.

Loppuhuomautus: en myönnä, että oma ahkera punttitreenaamiseni johtuisi joistain lapsuuden traumoista. Syytän siitä kaveriporukoita, joihin nuorena ajauduin. Väitänkin, että jos lapsella tai nuorella on minäkuvaongelmia, ne johtuvat hyvin vähäisessä määrin piirretyistä ja paljon enemmän arkielämässä kohdatuista ihmisistä.

13 kommenttia:

  1. Ah, alkuperäiset Turtlesit ja Prätkähiiret (kyllä ovat muuten värit aivan viturallaan tuossa kuvassa)! Olivat totisesti kovia sarjoja ja puolustaisin molempien suomidubbejakin. Varsinkin prätkähiirissä oli loistavaa ääninäyttelyä. Kun joitakin jaksoja on näin aikuisempanakin katsonut, kelpaa äänille ja jutuillekin, joista osan vasta näin varttuneempana tajuaa, nauraa. Eihän Hevihemmo -jakso olisi mitään ilman Andy Mccoy -imitaatiota. Mutta joo, tiedä sitten nykypiirrettyjen dubeista, millaista roskaa lienevät.

    Mitä tuohon varsinaiseen aiheeseen tulee, on tosiaan huvittavaa kun tällaisesta itketään. "Pluskokoiset" kaipaavat siis positiivisia roolimalleja mediasta. No, eikös hoikka nuori nainen (en puhu muotimaailman nälkiintyneistä luurangoista) ole sellainen; hyvä vartalo on näet usein merkki siitä, että osaa pitää itsensä kunnossa. Pitäisikö mediassa esittää lihavuus hyvänä tai peräti toivottavana asiana? Anna mun kaikki kestää.

    VastaaPoista
  2. Oijoi, täällähän on tuttuja aiheita vaihteeksi! Itse kun väännän toista vaatimatonta tulonlähdettäni tekemällä fanityttösille kuvasia enimmäkseen dollareita vastaan, liittyen aika paljon turtleseihin, niin pakko todeta, että kys. sarjan 2012 tullut versio on kehonkuvien osalta vähän iisimpi, kuin esim. kys. sarjan 2003 vuoden version täyteen pumpatut steroiditurtlesit. Turtlesien 1987 versiota ei ole oikein koskaan tullut katsottua, tiedä sitten missasinko sen vai olenko vain tätä sukupolvea, jolle se ei enää ollu niin iso juttu, dunno.

    Jos halutaan esim. huomattavasti ylipainoisen olevan ok itsensä kanssa, ehdottaisin esikuvaksi Norbitin Rasputiaa (https://www.youtube.com/watch?v=yrYYDyuuKHE). Jos ei tällä ala olemaan ok läskiensä kanssa, niin sitten ei millään. :D

    Mutta jos lasten piirretyistä saamista minäkuvista ollaan huolissaan, onhan niitä lihavia piirrettyjen hahmoja ties kuinka paljon, jopa ihan protagonisteina. Jos ei kelpaa Disneyn luikut rinserellat, niin miksei sitten vaihtaa johonkin kehonkuviltaan mukavampiin sarjoihin ja pistää mukulat katsomaan niitä. Kyllä niitä piirrettyjä riittää ilman monotonista naisen laihahkoa kehonkuvaa.

    VastaaPoista
  3. Päivää, Korppi, ja kiitos kommentista. Emäntäkin tuossa vieressä sanoi olevansa kanssasi samaa mieltä.

    Tokihan ääninäyttelijöiden joukosta löytyy yksittäisiä helmiä, ja varmaan käännösfirmoissakin on suurta (myös taksoissa näkyvää) vaihtelua; Prätkähiirten kokoiseen hittisarjaan varmaan panostetaan kohtuullisesti, mutta olen nähnyt tapauksia, joissa yksi tai kaksi tyyppiä antaa äänensä koko ohjelman hahmokaartille ja muuttaa jokaisen kohdalla ääntään pitämällä nenästään eri tavoin kiinni. Yleisesti ottaen kuitenkin minusta tuntuu, että suomidubatut piirretyt ovat äänimaailmaltaan köyhempiä kuin alkuperäiset, minkä oletan johtuvan siitä, että suomalaisilla käännösfirmoilla on yksinkertaisesti käytössään vähemmän resursseja kuin amerikkalaisilla tuotantoyhtiöillä.

    Mutta olivat dubbaukset hyviä tai eivät, olen edelleen sitä mieltä, että sen saisi jättää tekemättä ja pistää lapsetkin lukemaan tekstityksiä.

    "Pluskokoinen" on kyllä hauska kiertoilmaus. Useimmissa tapauksissahan plus on parempi kuin miinus, joten kuulostaa paremmalta olla plus- kuin miinuskokoinen. Olen muuten joutunut juttelemaan näistä asioista sellaisten lihavien naisten kanssa, jotka ihan oikeasti pitävät lihavuutta hyvänä ja toivottavana asiana, ja ovat vakavasti sitä mieltä, että jos ei ole ylipainoinen, on syömishäiriöinen.

    En sitten tiedä, onko kyseessä narsismi (=pidetään itseä täydellisenä ihmisenä, josta muiden tulisi ottaa oppia) vai täydellinen itsetunnon puute (=ei kestetä minkäänlaista kritiikkiä, joten pyritään vaientamaan se ja sulkemaan silmät todellisuudelta), mutta kai se jompi kumpi noista on. Sitä minä vain jaksan aina ihmetellä, että millainen ihminen oikeasti uskoo tällaisen kampanjoinnin muuttavan maailmaa. Yhteiskunnan virallinen kauneuskäsitys kun on ihan eri asia kuin miesten naismaku.

    VastaaPoista
  4. Jahas, Lonegarukin pistänyt kommenttia kirjoittaessani edellistä. Kiitoksia.

    Ajattelinkin avatariesi perusteella, että saatat kommentoida tätä tekstiä. Vai olet ne itse tehnyt? Paljonko veloitat asiakkailtasi, jos tohtii kysyä? On aina harmittanut, että oma kuvaamataidollinen lahjakkuuteni ei riitä edes suoran viivan piirtämiseen.

    Ai Turtles on jo kolmannella kierroksella. Pitääkin joskus vilkaista ihan vain uteliaisuudesta; nostalgiaa tuskin saa muista kuin siitä 87-versiosta.

    Vaihtoehtoisia ohjelmia ja hahmoja kyllä on tarjolla, joten periaatteessa jokaiselle löytyy sopiva elleivät laihat prinsessat miellytä, mutta asiassa on vain yksi ongelma. Nimittäin jos silloin, kun me kavereiden kanssa yhdeksänvuotiaina leikimme turtleseja, joku olisi tullut vakavissaan ehdottamaan että leikittäisiinkin halinalleja, olisi hän saattanut lähteä itkien kotiin. Samoin Disneyllä on sen verran hegemoninen asema, että jos kaikki pikkutytön kaverit katsovat Disney-piirrettyjä, hänelle voi olla sosiaalisesti kohtuuttoman raskasta olla itse katsomatta. Ja sen taas arvaa, mitä siitä seuraa kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vähän olen joustanut hintojen kanssa riippuen kuka kysyy ja mitä, mutta digitaalisista kuvista halvin on ollut apouttarallaa 5 euroa ja kallein jotain +20 euron pintaan, niistä kun ei mahdottomia kehtaa pyytää ((niihin kun ei materiaalia, eikä oikein mahdottomasti aikaakaan kulu)), mutta taas yhtä +100 € traditionaalimpaa kuvaa olen vääntämässä ihan hiilillä ja muilla, ettänotta vaihtelee vähän.



      Nojoo, tuo on kyllä ihan totta. :D

      Poista
  5. Hmm, Cathrine Tate jostain syystä sykähdyttää, varsinki Doctor Whossa jossa esitti Donnaa, mutta voinee johtua siitäki että on meikäläistä nuorempi :) Toinen näyttelijä on Alex Kingston jossa on kanssa jotain

    -jpt-

    VastaaPoista
  6. Huomenta, jpt, ja kiitos kommentista.

    Doctor Whota ei ole tullut ikinä vilkaistuakaan. Pitäisi kyllä varmaan, kun sitä niin paljon hehkutetaan kaikkialla netissä. Ihan nättejä naisia nuo, ja hyvin persoonallisen näköisiä, mikä minunkin mielestäni on hyvä juttu, mutta ei välttämättä kaikkien mieleen.

    Nyt kun mainitsit asian, voisinkin oikeastaan tehdä postauksen mielestäni kauneimmista julkkiksista.

    VastaaPoista
  7. No itselle jostain syystä kolahtanut se Doctor Who-sarja, ehkä se brittihuumori tai lievä anarkistisuus ja melkosen lennokas mielikuvitus, kieltämättä onhan siinä välillä Brittien omanhännäkohotusta tyyliin jakso jossa Rose (Billie Biber) joutuu irti lähteneen sulkupallonköydenvarassa roikkumaan keskellä Saksalaisten ilmahyökkäystä Lontoossa 1941, kun paidassa on iso Englanninlippu :)
    Jos sarja alkaa kattoon, niin kannattaa alkaa siitä 2005 kaudesta, jossa Eccelstone näyttelee, pääsee sarjaan sisälle, ei välttämättä tarvi kattoa vanhempia tuotantoja..

    -jpt-

    VastaaPoista
  8. Iltaa taas, Lonegaru ja jpt.

    Neuvottelin emännän kanssa tuosta turtles-fanitaiteesta, kun kuulemma olohuoneeseen tarvittaisiin jokin taulu, mutta en valitettavasti saanut hankintalupaa. Sinänsä yllättävää, koska kuulemma hänkin on pienenä leikkinyt turtleseilla. Jaksan aina ihmetellä, miten samalla ihmisellä voi olla niin huono taidemaku, mutta silti niin hyvä miesmaku.

    Pitää tosiaan varmaan jossain vaiheessa katsella noita Doctor Whoita. Eikös sitä olla tehtykin jo jostain 60-luvulta asti? Ehkä parempikin aloittaa katselu jostain muualta kuin alusta.

    VastaaPoista
  9. Hassua sinänsä että kun tartutaan vääristyneeseen naiskuvaan, keskitytään vain pinnallisiin seikkoihin, mutta itse en ole törmännyt kertaakaan että yksikään olisi valittanut esim. naistoimintasankareiden yleisestä epärealistisuudesta, kun sellainen (vääristävän body-imagen omaava) 60-kiloinen nahkaan pukeutunut neitonen nyrkipotkii huoneellisen keskimäärin 180cm/100kg miehiä tajuttomaksi alle 3-minuutin. Siinä kun on hivenen muutakin "epärealistista" kuin jenkkakahvojen puute.

    Nykyisillä länsimaisilla feministeillä tuntuu yleisesti olevan se ongelma, että sen sijaan että he muuttaisivat maailmaa tekemällä elämässään konkreettisia asioita käytännön tasolla, he keskittyvät valittamiseen, arvostelemiseen ja syyllistämiseen ja vaativat että maailma muutetaan heidän tahtomakseen käskyillä ja lainsäädännöllä pakottamalla. Sehän se on aina toimiva ratkaisu. Kuinka se eroaa mistä tahansa totalitarismista?

    Ironisesti he eivät ole aktiivisia toimijoita, he ovat takarivissä popkornin kanssa istuvia kriitikoita, jotka kriitikon varmuudella tietävät miten homma pitäisi hoitaa jotta se miellyttäisi heitä itseään. Ja kuten kriitikoiden mielipiteet yleensäkin, ne eivät välttämättä ole yhteneväisiä suuremman populaation näkemysten kanssa.

    Jos siis näyttää siltä että maailmassa on joku vääristymä ja esim. animaatioleffoissa on liian laihoja hahmoja, niin opetelkoot käsikirjoittamaan, piirtämään ja animoimaan, ohjaamaan, tuottamaan ja myymään tuotoksensa ja luokoon sen halutun muutoksen käytännössä.

    Aivan kuin jos yrityksessä eteneminen pysähtyy siihen oletettuun lasikattoon, mikään ei estä perustamassa omia firmoja joissa johtoryhmäkin voidaan valita vaikka arpomalla. Näin ainakin länsimaissa, joiden epäreiluuksiin suurin osa valkoisista feministeistä on keskittynyt.


    Komppaan muita tuossa Dr. Whossa. Se 2005 kausi on ihan hyvä paikka aloittaa. Ja tuohon Britti-keskeisyyteen liittyen: Dr. Whossa kerrotaan avaruusoliosta, jolla on mahdollisuus liikkua ihan mihin tahansa universumissa ja ajassa, mutta ehdottomasti suurimman osan ajastaan se tuntuu silti kuluttavan nykypäivän Britanniassa :)

    Ja onhan siinä melko paljon kädenheiluttelua, että ratkaistaan tämäkin eteen tullut ongelma kulman takaa löytyvästä hatusta aina kulloisenkin juonikaaren tarpeiden mukaan, mutta se ei kauheasti viihdyttävyyttä vähennä. Kyllähän ihmemieskin aikanaan hoiti suurimman osan ongelmistaan luomalla erilaisia räjähteitä ja paukkuja.

    - lihapuhe

    VastaaPoista
  10. Viivästynyt tervehdys lihapuheellekin, ja kiitos kommentista. Blogger ei näköjään jostain syystä hyväksynytkään ensimmäistä vastausyritystäni, joten kokeillaan uudestaan.

    Niin, länsimainen feminismihän ei opeta vain, että miehillä ja naisilla on samat oikeudet ja sama ihmisarvo, vaan sen mukaan naiset itse asiassa ovat miehiä. Olihan se jo 60-luvulla, kun feministit totesivat, että jos miesten ei tarvitse ajella kainalokarvojaan ja pitää rintaliivejä, ei sitten naistenkaan.

    Tästä lähtökohdasta saattaa tosiaan näyttää oudolta, että ihmisten henkisistä ja fyysisistä ominaisuuksista tehdään ennakko-oletuksia sen perusteella, onko heillä penis vai vagina. Sen sijaan ei ole lainkaan outoa, että yksi henkilö antaa toiselle turpaan riippumatta mainittujen elinten omistusjärjestyksestä.

    Tai en minä tiedä. Ehkä heidän mielestään vain on liian hyvää viihdettä, kun nainen pieksee miehiä, että siihen haluaisi puuttua.

    Periaatteessa olet oikeassa, että feministit saisivat itse tehdä parempaa viihdettä, jos olemassaoleva ei kelpaa, mutta eihän sekään niin yksinkertaista ole. He nimittäin varmasti itsekin ymmärtävät, että jos heidän asenteellaan ja huumorintajullaan yrittää tehdä viihdettä, lopputulos kelpaa korkeintaan Guantanamoon kuulusteluvälineeksi.

    Ei heitä voi pelisilmän puutteesta moittia. Jos ei itse osaa, kyllä parempaan lopputulokseen pääsee komentamalla sitä, joka osaa, sen sijaan että menisi itse soheltamaan.

    VastaaPoista
  11. Eipä sitä kyllä tullut Barbie-nukkien anatomiaa liiemmin tarkkailtua leikin tiimellyksessä lapsena... Tuskin kukaan muukaan niin teki. Yhtä järkevää olisi ottaa paineita Brazien suhteettoman kokoisista jalkateristä ja päästä tyyliin: voi vizi, miten mä saisin tollasen ilmaballobään!?!! Ja mix mun jalat ei oo gogoo 48!?!!! Olen itsekin samaa mieltä, että ei ne kauneusihanteet mistään piirretyistä tule vaan oikeasta elämästä.. Kiintoisaa tosiaan että ristiretki pojille suunnatuista piirrossarjoista ja sen mytöä oikenlaisesta kehonkuvasta antaa edelleen odottaa itseään.

    VastaaPoista
  12. Iltaa, tuntematon lukijani, ja kiitos kommentista.

    Ehkäpä Bratzit ovat jo sen verran kaukana todellisuudesta, että pahimmatkaan telaketjufeministit eivät usko kenenkään ottavan niistä mallia.

    Tuolle poikien kehonkuvan ristiretken puuttumiselle on oikein yksinkertainen syy. Tällaisista asioista valittaminen nimittäin on naisten etuoikeus. Jos joku miesaktivisti alkaisi tosissaan vaatimaan piirrossankareille pienempiä lihaksia ettei pojille tule paha mieli, häntä syytettäisiin ämmämäisestä ruikutuksesta ja hänelle vain naurettaisiin. Miehen pitäisi kestää epämiellyttävinä pitämänsä asiat "kuin mies".

    Feministinaiset taas eivät tietenkään ole kiinnostuneita poikien kehonkuvasta. Jos he poikien piirrettyihin puuttuvatkin, kyse on silloin siitä vääryydestä, että niissä ongelmat ratkotaan räiskeellä ja toiminnalla, eikä dialogilla tai ryhmähaliterapialla.

    VastaaPoista