lauantai 15. maaliskuuta 2014

Kirja-arvostelu: Jason M. Hough - The Darwin Elevator

Kustannusalalla termi "commercial" viittaa kirjallisuuteen, joka noudattaa selkeästi jonkin tietyn genren käytäntöjä ja perinteitä, eikä yritäkään olla taidetta, filosofiaa, sosiaalikritiikkiä, opetusmateriaalia tai mitään muutakaan kuin pelkkää viihdettä.

Siitä onkin jo kauan, kun olen viimeksi lukenut oikein kunnon hömppäscifiä englanniksi. Kuulin joskus marraskuussa netistä, että Jason Houghin avaruusscifiä, räiskintää ja zombiapokalypsiaa yhdistelevä Dire Earth -trilogia on oikein vahva lajityypin edustaja, ja kun sattumalta huomasin ykkösosan Akateemisessa kirjakaupassa, nappasin sen enempiä miettimättä mukaan.


Eletään vuotta 2283, ja avaruusolennoilla on jokin mystinen, monivaiheinen suunnitelma Maapallon varalle. Ne eivät ole näyttäytyneet, mutta lähettelevät miehittämättömiä avaruusaluksia tietyin väliajoin. Ensimmäisellä käynnillä ne jättivät kryptisiä viestejä, mitä tuleman pitää; toisella kerralla ne rakensivat pohjoisaustralialaiseen Darwinin kaupunkiin avaruushissin, jolla pääsee kymmenien tuhansien kilometrien korkeuteen; ja kolmannella kerralla ne levittivät Maapallolle taudin, joka teki suurimmasta osasta ihmiskuntaa verenhimoisia ja korkeampaan aivotoimintaan kykenemättömiä ali-ihmisiä.

Ihmiskunnan viimeinen turvapaikka on alue muutaman kilometrin säteellä Darwinin hissin ympärillä, koska hissi säteilee auraa, joka pitää taudin passiivisena, eikä alueen ulkopuolelle ole asiaa ilman ilmatiiviitä suojavarustuksia. Hissin juurella asuu miljoona kappaletta enemmän tai vähemmän köyhää ja nälkiintynyttä rahvasta, ja eliitti elelee mukavasti hissin varrelle rakennetuilla avaruusasemilla. Kaupungin väki kuolisi nälkään ilman hissinvarren kasvihuoneasemien tuottamaa ruokaa, mutta toisaalta asemalaiset ovat riippuvaisia alhaalta tuodusta vedestä ja ilmasta. Ei siinä muuten mitään, mutta kun hissin juurta ja siten kaikkea liikennettä hallinnoi vallanhimoinen sotaherra, joka ei tykkää olla yläkerran käskyläinen, vaan mielellään näkisi itsensä ihmiskunnan rippeiden diktaattorina.

Pieni murto-osa väestöstä on immuuni taudille, ja heille on kova kysyntä, koska he voivat mennä kauas ali-ihmisten alueelle raunioituneisiin kaupunkeihin ja sotilastukikohtiin hankkimaan aseita ja muita käyttöesineitä. Tällaisia immuuneja keräilijöitä ovat myös kirjan päähenkilö Skyler ja hänen ryhmänsä. He saavat tehtäväkseen auttaa viehättävää tiedenaista etsimään kaukaisista observatorioista tietoja, joiden avulla saataisiin tietoa ihan kohta tulevasta avaruusolentojen seuraavasta käynnistä. Käynnin luonnetta osataan vain arvailla, mutta sen oletetaan liittyvän jotenkin siihen, että hissin tuottama suojaava aura alkaa olla hiipumassa, ja ihmisiä sairastuu turva-alueen sisälläkin. Samalla em. sotaherra kuitenkin käynnistää sotilasvallankaappauksen, johon ihmiskunnalla ei oikein olisi siinä tilanteessa varaa.

4,5 pistettä viidestä. Toisin kuin monissa muissa trilogioissa, tässä ensimmäinen osa ei ole itsenäinen kokonaisuus ja seuraavat osat jälkeenpäin lisättyjä täydennyksiä, vaan tässä eeppisten mittasuhteiden tarina on päätetty mieluumin pilkkoa osiin kuin julkaista yhtenä 1400-sivuisena kirjana. Olisikin oikeastaan pitänyt lukea kaikki osat ja arvostella ne yhdessä, mutta menkööt.

Kirjoitustyylistä huomaa, että kyseessä on kirjailijan ensimmäinen teos, mutta kliseitä ei pahemmin ole, ja juoni on jännittävä sekä toiminnantäyteinen ja henkilöhahmot mielenkiintoisia, uskottavia sekä monitahoisia. Kuten alussa tuli mainittua, syvällisempää symboliikkaa ja sisältöä ei kannata odottaa (vaikka toki taitava kirjallisuustieteilijä kaivaa sellaista vaikka puhelinluettelosta), mutta tässä lajityypissä ei ole tarkoituskaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti