maanantai 24. marraskuuta 2014

Rautalankaa kommunisteille

Kun nyt tuli viimeksi puhe suomiräpistä, jatketaan vielä vähän. Luin taas Ylioppilaslehteä. En nyt käy sitä läpi niin kuin silloin kerran, vaan kiinnitän huomioni sivulle 37, jossa tavataan mainostaa kirjoja, musiikkia jne., jonka toimitus ajattelee saattavan kiinnostaa yliopisto-opiskelijoita. Vasemmiston kultapojalta Palefacelta on näköjään ilmestynyt uusi levy, Luova Tuho.

Levystä ei varsinaisesti puhuta lehdessä mitään, vaan kansikuvan alla on vain artistin yhden kysymyksen mittainen haastattelu. Kysymys kuuluu:
Räppäri Paleface, mikä on vasemmiston vahingollisin aikaansaannos?
Vastaus on tiivistettynä työn liiallinen glamorisointi, jonka seurauksena "ihmisen oma jaksaminen on toissijaista itse työnteon rinnalla". En nyt halunnut puhua siitä, vaan pitkän vastauksen alkupuoliskosta, joka kuuluu näin:
Jotain Neuvostoliittoa tai Itä-Saksan salaista poliisia Stasia ei minusta voida pitää vasemmistolaisina keksintöinä. Ei myöskään kommunistista Kiinaa tai Pohjois-Koreaa. Nämä kaikki ovat totalitaristisia rakennelmia, stalinistisia diktatuureja.
Vai niin. Olen muutaman kerran keskustellut ihmisten kanssa Neuvostoliiton ongelmien ja hajoamisen syistä, ja olen kiteyttänyt oman näkemykseni lauseeseen "no siksi koska kommunismi ei toimi". Tähän aina joku vasuri rientää sormi pystyssä korjaamaan, että kommunismi sellaisena, kuin sitä Neuvostoliitossa toteutettiin, ei toimi, ja oletuksena on, että he itse tai edes joku muu osaa sanoa jonkin tietyn yksityiskohdan, jonka neukut tekivät väärin, ja että jos se asia korjataan ja yritetään uudestaan, sitten kyllä työläisten paratiisi saavutetaan.

Näille tyypeille tekee aina mieli vastata, että laitapa peukalo pölkylle, niin minä hakkaan sitä vasaralla niin, että pidän joka lyönnillä varresta eri otteella kiinni, ja sano sitten, kun löytyy sellainen lyöntityyli, joka tuntuu hyvältä.


Nythän on niin, että sosialismi/kommunismi johtaa aina väistämättä totalitarismiin ja kurjuuteen. Myös siinäkin tapauksessa, että vallankumouksen johtajat ihan vilpittömästi haluavat ihmisten parasta, eivätkä ole Stalinin kaltaisia opportunistisia verikoiria. Nyt aion perustella, miksi näin on.

Ensinnäkin, jos valtiolla on virallinen ideologia - oli se sitten sosialismi tai jokin muu* - sillä ei voi olla demokratiaa eikä sananvapautta. Demokratiaa ei voi olla, koska muuten kansa saattaisi äänestää vasemmistolaiset pois vallasta, eikä ideologinen järjestelmä voi suostua sellaiseen, koska muuten ideologia kaatuisi siihen. Ja etteivät demokratiavaatimukset kasvaisi liian suuriksi, sananvapautta ei voi olla, vaan järjestelmä tarvitsee kattavan propaganda- ja valvontakoneiston vakuuttelemaan kansalle, että ideologia on aina oikeassa, ja hiljentämään vastaväittäjät. Tämä on välttämätöntä ideologian valta-aseman säilyttämiseksi, joten tässä vaiheessa on turha tulla puhumaan mistään anarkokommunismista tai muusta utopiasta, jossa ihmiset johtavat itse itseään kommunistisesti ilman valtiorakenteita.

Varsinkin sosialismissa/kommunismissa ideologian vallastaäänestäminen on todennäköistä, koska vaikka yliopistovasemmistolaiset lätisevätkin kyllästymiseen asti luokkataistelusta ja eriarvoistumisesta ja rakenteellisesta sorrosta, työläisvasemmistolaisia sellainen ei kiinnosta. Heitä kiinnostaa vain saada enemmän palkkaa vähemmällä työllä, mikä onkin inhimillisesti täysin ymmärrettävää. Kun vallankumouksen uutuudenviehätys on hiipunut, heiltä ei kestä kauaa huomata, että he joutuvat edelleen tekemään raskasta työtä pienellä palkalla täysin riippumatta siitä, onko jossain porvari vetämässä välistä vai ei, eikä enää saa edes palkankorotuksia olemalla muita parempi. Ihminen kun on ohjelmoitu siten, että kaikki työ on liian raskasta ja kaikki palkka on liian pientä. Sen jälkeen monet saattavatkin todeta, että ehkä se kapitalismi oli sittenkin kivempaa, koska silloin ainakaan ei kukaan tullut kertomaan, miten pitää ajatella.

Ai miten niin sosialismissa sitten tullaan kertomaan? No kun ideologisissa järjestelmissä on sellainen valuvika, että ne vaativat kaikkien jäsentensä aktiivista ja innokasta panosta, tai muuten ne jäävät junnaamaan paikalleen ja romahtavat. Jos vaikka sosialistisen järjestelmän sisälle kehittyy markkinavoimien laeilla pyörivä musta pörssi, se heikentää järjestelmää ja ideologiaa, ja sen takia sellaiset on ankarasti kielletty.

Puolue takaa jokaiselle lyijyä tarpeen mukaan.

Markkinavoimavetoisessa järjestelmässä taas kukaan ei kiellä kommunisteja perustamasta omia kommuunejaan, joihin kuka tahansa kommunistisesti ajatteleva voisi vapaaehtoisesti muuttaa elämään kommunistisesti antaen työpanoksensa yhteisön käyttöön ja saaden siltä tarvitsemansa elannon. Silti sellaisia ei juuri perusteta. Miksiköhän ei?

Veikkaanpa, että siksi, koska silloin niihin muuttaisi lähinnä porukkaa, joiden työpanos olisi pääasiassa kannabiskasvustojen hävittämistä polttamalla sekä vallankumouksellisten lehtisten sisällöntuottoa ja joiden matematiikkaprosessorin suorituskyky ei riittäisi sen hahmottamiseen, että jonkun täytyy ensin tienata rahat, ennen kuin ne voidaan jakaa. Sekin on tietysti inhimillisesti ymmärrettävää, koska onhan se mukavampaa saada kuin antaa. Tästä päästään kuitenkin jatkamaan sosialismiin ja kommunismiin väistämättä kuuluvasta pakottamisesta.

Sehän on aina tiedetty, että sosialismi/kommunismi vaatii luokkaerojen poistamista, eli "porvarien" omaisuuden takavarikointia valtiolle, joka sen sitten jakaa tasapuolisesti kansalle. Porvarit eivät tähän vapaaehtoisesti suostu, joten se pitää tehdä väkisin. Tämän jälkeen on inhimillisesti ymmärrettävää, jos porvareita ei kiinnosta raataa sosialistisen järjestelmän hyväksi, ja ajaudutaan ym. paikallaanjunnaamisen ongelmaan.

Sitten on vielä erikseen se, että valtion virkamiesten bisnesosaaminen on kiltisti sanottuna heikommissa kantimissa kuin porvarien. Kun vielä muistetaan se edellämainittu ongelma, että työntekijöidenkin motivaatio on vähän mitä sattuu, ellei työstä saa suoraa ja selkeää henkilökohtaista hyötyä, lopputulos on, että tehoton johtaminen + tehoton työnteko = tehoton talous = köyhyys ja kurjistuminen.

Kommunistinen kalasäilyke puree takaisin.

Yhteenvetona sanottakoon, että sosialismi/kommunismi voi teoriassa toimia ja luoda oikein vauraan ja onnellisen yhteiskunnan, mutta vain sillä ehdolla, että kyseiseen yhteiskuntaan ei voi joutua vasten tahtoaan, vaan sinne pyrkijät syynätään huolellisesti ja päästetään sisään vain ne, jotka täyttävät kaksi ehtoa:

1) He oikeasti uskovat aatteeseen ja ovat oikeasti valmiita ahkeroimaan pyyteettömästi yhteisön hyväksi, ja
2) Heillä on sellaista osaamista, joka oikeasti hyödyttää yhteisöä ja josta vapailla markkinoilla oltaisiin valmiita maksamaan selvää rahaa.

Kommunistikin osaa laskea, ettei noilla vaatimuksilla kovin isoa populaatiota kerätä. Jos sosialismia/kommunismia taas yritetään ajaa kokonaiselle valtiolle, seurauksena on ideologian väkinäisestä ylläpidosta johtuva totalitarismi ja tehottomasta taloudesta johtuva köyhyys. Jos asiaa mietitte, huomaatte äkkiä, että tämä kirjoitus ei päde ainoastaan sosialismiin ja kommunismiin, vaan oikeastaan mihin tahansa poliittiseen ideologiaan (talouden osalta riippuen siitä, kuinka paljon kyseinen ideologia sekaantuu siihen).

*Ennen kuin joku kysyy, kapitalismia/demokratiaa ei sitten lasketa poliittiseksi ideologiaksi, koska niiden kantava ajatus on, että ei pakoteta ketään mihinkään, vaan antaa ihmisten tehdä itse parhaiksi katsomansa päätökset. Joku voi tietysti huomauttaa, että se, että valtio kieltäytyy pakottamasta ketään mihinkään ideologiaan, on ideologia itsessään, mutta sitten ollaankin samassa väännössä kuin kysymyksessä siitä, onko ateismi uskonto, eikä siitäkään olla vielä päästy sopuun.

9 kommenttia:

  1. Erittäin hyvä kirjoitus, joka nivoo yhteen ja aineellistaa monia ajatuksia, joita olen yrittänyt takoa tuntemieni vasemmistolaisten päihin.

    Joissakin heissä kyseinen tauti istuu niin sitkeässä, ettei mikään todistelu voi sitä parantaa. Ihan kuin puhuisi seinälle, he voivat hyvin myöntää kaikki äärivasemmistolaisuuden vastaiset pointit oikeiksi, mutta silti pysyä järkkymättä niiden takana. Outoa. Siksi on ehkä parempi puhua loogiseen ajattelukykyyn haitallisesti vaikuttavasta taudista, tai ehkä uskonnosta.

    Kysymys kuuluukin: millä tavalla noita havaintoja voi soveltaa nyky-Suomeen? Meitähän valvotaan ja säännellään valtavalla määrällä lakeja ja asetuksia. Tätä suorittavat tietysti verovaroilla palkattujen ihmisten armeijat joka tasolla. "Valtio" katsoo asiakseen tunkea nenänsä kansalaisen elämään pienintä yksityiskohtaa myöden. Myös kuvaamaasi ideologista ohjailua tapahtuu. Lakien lisäksi ihmisiä yritetään tietoisesti suomettaa ajattelemaan tietynlaisesti ja ennenkaikkea vaikenemaan joistain asioista.

    Kirjoitin ylläolevan sanan "valtio" sitaateissa, koska olisi rehellisempää ja kuvaavampaa puhua ulkomaalaistyyliin "hallinnosta" tai "hallituksesta". Sana "valtio" tuntuu kuvaavan lähinnä jotakin aineetonta voimaa, joka vain on olemassa, ei ihmisiä ja voimia jotka vaikuttavat lainsäädännön takana.


    t: Vittt...Stadilainen

    VastaaPoista
  2. Tyhjentävä kirjoitus, hienoa! Oma ihmiskuvani tai käsitykseni ihmisestä menee jotenkin seuraavasti; "Ihminen on omaa etuaan ajava apina ( kädellinen )." Siksi sosialismi ei toimi.

    Toisinaan ihmettelen sitä kuinka jääräpäisesti ihmiset takertuvat rakkaisiin ideologioihinsa. Mielestäni uskonnot ja ismit ovat eräänlaisia manuaaleja elämää varten. Mutta, elämä on väistämättä monimutkaisempi kuin sitä kuvaileva sääntökokoelma. Elämä on tehty improvisoitavaksi eikä suinkaan uskonnon, ismin tai opin mukaan elettäväksi. Mitä ohuempi "manuaali" sitä todennäköisempää on, että se on sisäisesti ristiriidaton. Sisäisesti ristiriitainen oppi tuottaa erilaisia koulukuntia ja lahkoja ja ankaraa vihanpitoa lahkolaisten kesken. Siis myös sosialistien keskuudessa.

    maallikko

    VastaaPoista
  3. Loistaja kirjoitus taas kerran!

    Tämän kun saisi jotenkin leimattua kaikkien tuntemieni kommarien päähän.
    Toisaalta en tajua sitä, miten heistä ihminen usein kuitenkin on pahantahtoinen, tribalistinen ja rasistinen olento, mutta jotenkin kykenee pakotettuna elämään kivasti kommunismissa kaikkien kanssa.

    VastaaPoista
  4. Huomenta, Stadilainen, Maallikko ja Lone, ja kiitoksia kommenteistanne ja kehuistanne. Jos tunnette porukkaa, joiden ajatusmaailmalle näiden asioiden ymmärtäminen tekisi hyvää, voitte ilman muuta jakaa ja levittää tätä tekstiä parhaaksi katsomissanne sosiaalisissa medioissa.

    Samat periaatteet tosiaan soveltuvat muihinkin ismeihin, ja myös nyky-Suomessa on paljon tällaista liikkeellä. Nykymeininki on joissain suhteissa jopa pelottavampaa kuin sosialismi, koska sillä ei edes ole nimeä saati virallista oppirakennelmaa, vaan ideologiaa rakennetaan lennossa fiiliksen mukaan, vaikkakin hyvin eri merkityksessä kuin tuo Maallikon mainitsema improvisaatio. Ikään kuin tietyt valtiolliset toimijat katsoisivat olevansa paaveja, jotka on etukäteen määritelty erehtymättömiksi, ja voivat sitten sanoa sen suojista mitä huvittaa.

    Ideologiasta kiinnipitäminen on inhimillisesti ymmärrettävää. Se voi olla suuri osa maailmankuvaa, ja onhan se nyt kova paikka, jos koko maailmankuva romahtaa. Olisikin hyvä pohtia, voisiko kommunisteille järjestää jonkinlaista ideologista saattohoitoa tai jotain Anonyymit Kommunistit -kerhoa.

    Kommunisteilla, kuin myös muilla idealisteilla, on usein sellainen egoharha, että he uskovat kaikkien ihmisten olevan samanlaisia kuin he itse. Niinpä jos kommunismi olisi paras järjestelmä heille, he ilman muuta olettavat, että se olisi sitä kaikille muillekin. Vielä hienommin tämä tulee ilmi väiteltäessä feministien kanssa prostituutiosta; he itse eivät suostuisi vapaaehtoisesti myymään seksiä, joten heidän mielestään kukaan muukaan ei varmaan suostu, joten kaikki sitä tekevät ovat pakotettuja, ja siksi asia pitää estää.

    Tuo onkin mielenkiintoinen huomio, että nykysuomalaiset ovat vasemmistolaisten mielestä kaikin puolin perseestä, mutta silti oletetaan, että kommunismissa he muuttuisivat kivoiksi. Kommunismihan vaatii toimiakseen sen, että ihmiset ovat pyyteettömiä ja solidaarisia, joten kai se aate sitten vaatii sen oletuksen, koska myöntämällä, etteivät ihmiset muuttuisi kivoiksi, he joutuisivat kyseenalaistamaan koko aatteen.

    Toisaalta vasemmistolaiset myös aina väittävät, että kaikki ihmisten pahuus johtuu vain eriarvoisuudesta, eikä esim. rikoksia olisi, jos kaikilla olisi kaikkea saman verran, eikä siis olisi tarvetta varastaa. Pahoinpitelyitä ei olisi, kun ei olisi syitä olla kenellekään kateellinen, eikä viinaa tarvitsisi juoda, koska oma köyhyys ja epäonnistuminen ei masentaisi.

    Yleisestikin olisi kiva, jos vasemmistolle onnistuttaisiin selittämään, mitä eroa on tasa-arvon tavoittelulla ja oman edun tavoittelulla. Se kun tuntuu olevan hukassa kautta linjan.

    VastaaPoista
  5. Totta tuo havainto, että nykyään ei ole mitään varsinaista ismiä, mikä vallitsee. Sellaiseen ajatukseen olen tullut, että taustalla jyllää tuttu ja turvallinen vallanhimo. Elämme maailmassa, jossa kontrollifriikit ovat vallassa tai sinne pyrkimässä.

    Sosialimiin tämä liittyy mielestäni siten, että sosialismin varjolla vallanhimoisen on helpointa edetä. Miksi? Koska heikkojen puolustaminen, vähemmistöjen puolustaminen ja yleensä "hyväksi" profiloituminen ovat ensinnäkin helpoin tapa olla "hyvä tyyppi" ja saada ääniä vaaleissa. Toiseksi kuka tahansa, joka yrittää tapella tällaista tyyppiä vastaan, on vaarassa tulla leimatuksi "pahaksi".

    Nyt kuvaan astuu mielestäni ehkä ihmisen perustavin ominaisuus eli halu kuulua ryhmään. Tämä yhdistettynä ihmisen ilmiömäiseen kykyyn valehdella itselleen ja pettää itseään ja niin soppa on valmis. Nyt meillä on "vasemmistolainen" johtohenkilö seuraajineen eikä faktoilla ole enää merkitystä.

    Koska tämä ryhmä elää nyt ismissä ( olkoon vaikka sosialismi ) ja nauttii sanan- ja ajattelun vapauden rajoituksista, heitä on turha vaivata. Tavallaan he kieltäytyvät edes yrittämästä nähdä maailmaa sellaisena kuin se on. En oikein osaa pukea ajatuksiani sanoiksi, mutta vanha ( viidakon? ) sanonta; "Pimeyttä vastaan taistellaan parhaiten sytyttämällä valo" tulee mieleen. Sanonta on vähän turhan mahtipontinen, mutta jotenkin noin pitäisi toimia ja antaa lahkolaisten olla.

    Tai oikeastaan pitäisi tukea sitä mitä pitää hyvänä ja oikeana sen sijaan että taistelee "pahaa" vastaan. Sanotaan että mitä enemmän taistelet jotain vastaan sitä enemmän se vahvistuu.

    Lopuksi tähän hajanaiseen kommenttiini yksi lisäys. Oletteko muuten huomanneet, että nimenomaan vasemmisto on se taho, mikä pitää erittäin tarkkaa kirjaa itse kunkin seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuolesta, uskonnosta, ihonväristä, siitä kuuluuko johonkin vähemmistöön vai onko osa enemmistöä. Vasemmistolle ei riitä, että ollaan ihmisiä vaan ihmispopulaatio on jaettava erilaisiin ryhmiin.

    Hajota ja hallitse, anyone?

    maallikko

    VastaaPoista
  6. Yhteenvetona sanottakoon, että sosialismi/kommunismi voi teoriassa toimia ja luoda oikein vauraan ja onnellisen yhteiskunnan, mutta vain sillä ehdolla, että kyseiseen yhteiskuntaan ei voi joutua vasten tahtoaan, vaan sinne pyrkijät syynätään huolellisesti ja päästetään sisään vain ne, jotka täyttävät kaksi ehtoa:

    1) He oikeasti uskovat aatteeseen ja ovat oikeasti valmiita ahkeroimaan pyyteettömästi yhteisön hyväksi, ja
    2) Heillä on sellaista osaamista, joka oikeasti hyödyttää yhteisöä ja josta vapailla markkinoilla oltaisiin valmiita maksamaan selvää rahaa.

    Väärin. Ei voi toimia. Koska sosialistisesta/kommunistisesta taloudesta puuttuu kokonaan markkinaehtoinen hintasignaali, joka on ehdoton edellytys, jotta mitään voidaan tehdä menestyksellä.

    Ehkä tarkoitit jotain yhtisöä, kuten jotkut kibbutsit Israelissa, jotka menestyvät kohtuullisesti ja toimivat todella kommunisitisesti yhteisön sisällä. Näilläkin menestys on mahdollista vain, kun nämä yhtiesöt voivat toimia yhtisön ulkopuolisilla markkinoilla markkinaehdoilla. Esim. Ein Gedin kibbutzi valmistaa, myy ja markkinoi Ahava -tuotteita...

    VastaaPoista
  7. Iltaa taas Maallikolle ja Pörrille, ja kiitos kommenteistanne.

    Joo, vasemmistolaisuudesta on viime vuosikymmeninä tullut jonkinlainen yleistermi, joka kattaa kaiken kivankuuloisen, joka sopii yhteen alkuperäisten vasemmistoaatteiden kanssa vähän miten sattuu. Sellaista vastaan on hankala tapella. Kuten sanoitkin, ei siinä juuri auta muu kuin kertoa faktat ja toivoa vastapuolen pystyvän vetämään oikeat johtopäätökset.

    En sitten tiedä, ovatko vasemmistolaiset oma-aloitteisesti laajentaneet ideologiaansa uusille aloille, vai ovatko yksittäisten hörhöideoiden kannattajat käyttäneet vasemmistoa hyväkseen saadakseen äänensä kuuluville. Varmaan vähän molempia.

    Tuokin on ihan totta, että juuri vasemmisto jaksaa meuhkata eniten roduista ja muista ihmisryhmistä. Kaikkein kaunein esimerkki tästä oli, kun persut Halla-ahon johdolla julkaisivat lausuntonsa syrjinnän tuomitsemisesta, ja joku tantta totesi, että julistus on ihmisoikeuksien vastainen, ja olisiko ollut vielä rasistinenkin, koska siinä käsitellään ihmisiä yksilöinä, eikä ollenkaan oteta huomioon heidän kuulumistaan eri ryhmiin.

    Pörri, tarkoitin juuri tuollaista valtiota pienempää yhteisöä, joskaan en nyt ihan pelkkää yhden tuotteen tehdasaluettakaan. Ensinnäkin siksi, koska jos kommunistiseen yhteiskuntaan pääsevät vain harvat ja valitut, silloihan väistämättä suurin osa maailmaa pysyy kapitalistisena, ja kommareiden on pelattava heidän kanssaan kapitalismin säännöillä. Toiseksi siksi, koska käytännössä esimerkkiyhteiskuntani ei kovin iso voisi ollakaan, koska muuttoliikkeen molempiin suuntiin olisi pakko olla helppoa aina sen mukaan, miltä ideologia kulloinkin tuntuu, ja tämän täytyisi koskea jäsenten jälkeläisiäkin.

    Vähän teoriapuolesta kuitenkin. Suunnitelmatalous toki on väistämättä tehottomampi kuin markkinatalous. Myös sitä ajoin takaa tuossa, kun totesin virkamiesten olevan tehottomampia kuin bisnesmiehet. Tässä nyt pitää kuitenkin määritellä "vauras ja onnellinen". Pitääkö sen päästä samalle tasolle kapitalismin kanssa, vai riittääkö, että kansalaiset (jotka tässä tapauksessa ovat määritelmän mukaan aatteelle myötämielisiä) ovat tyytyväisiä? Silläkin uhalla, että syyllistyn samaan, josta kritisoin vasureita neljännessä kappaleessa, Neuvostoliiton tavasta toteuttaa suunnitelmataloutta herää väkisinkin kysymys, että yrittivätköhän ne ihan tahallaan tehdä kaiken niin päin helvettiä kuin mahdollista?

    Vaikka hintasignaalin puute aiheuttaakin jänniä yllätyksiä kuluttajille, väitän (perstuntumalta) taitamattoman johdon ja hälläväliä-asenteellisten työläisten olleen suurempi ongelma. Siksi kuvailemaani yhteiskuntaan voidaankin päästää vain johtajia, jotka osaavat edes reagoida ongelmiin älykkäästi, sekä työläisiä, joita kiinnostaa muukin kuin tehdä vain minimimäärä sekundaa, että saa kiintiön täyteen.

    VastaaPoista
  8. Hieno blogimerkintä, ja siinä ja edellisissä kommenteissa onkin melko lailla kaikki jo sanottu. Eli: naulan kantaan, miekkonen!

    VastaaPoista
  9. Kiitoksia vielä Tomille lisäkannustuksesta.

    VastaaPoista