keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Pekka lukee lehteä 18: Bannivasaraa

No niin. Kuten jotkut lukijani ovat jo huomanneet, Pekan Porstua on poistunut Facebookista. Tarkemmin sanoen, käyttäjätilini on jäädytetty siihen asti, kunnes lähetän niille kopion kuvallisesta henkilötodistuksesta, jolla osoitan, että etunimeni on Pekan ja sukunimeni on Porstua.

Vähän päälle kuukausi sitä riemua kesti. Olihan tämä toki odotettavissakin. En sitten tiedä, saiko FB-stasi minut oma-aloitteisesti nalkkiin, vai kävikö joku kanssani eri mieltä ollut lukija narauttamassa minut.

Toivottavasti edes joitain uusia lukijoita tavoitin lyhyen kokeiluni aikana. Onneksi en kuitenkaan ole yksin, vaan epäkorrektien ihmisten ja asioiden ei anneta riekkua muuallakaan päin maailmaa. Esimerkiksi nyt vaikka tämä:

1. Nyheter Idag: The Swedish flag was banned at elementary school by the principal

Ruotsissa jossain koulussa kävi niin, että joku nulikka pukeutui naamiaisasuun, johon kuului Ruotsin lipun värein maalattu naama ja lelupyssy. Mielet tulivat pahoitetuiksi, tai ainakin olisivat voineet tulla. Vastaisuudessa sellaista riskiä ei oteta:
The students at the Swedish elementary school Söndrumsskolan got a public message from the school principal saying that all use of the swedish flag is prohibited. – We want to make sure the students do not offend anyone using the flag, principal Hans Åkerman told Nyheter Idag.
Jatkossa lippua saa pitää esillä vain virallisina liputuspäivinä ja vaihto-oppilasjuttujen yhteydessä. Rehtorin mukaan lipun käyttäminen "väärällä tavalla" saattaisi loukata oppilaita, ja vaikka kukaan ei olekaan kertonut loukkaantuneensa, eikä syyllinenkään ole myöntänyt olleensa pahoissa aikeissa, halutaan silti pelata varman päälle.

Sosiaalisessa mediassa ollaan mietitty, onko tässä ajateltu nimen omaan muslimioppilaiden tunteita, mutta artikkelin mukaan sellaisesta ei ole kyse. Ihan vaan ylipäänsä ulkomaalaiset saattavat loukkaantua, jos jostain huomaavat, etteivät olekaan kotimaassaan.
When asked about this, principal Åkerlund explained that ‘students with foreign background could get offended if they see someone wearing a Swedish flag, especially together with a toy gun’.
Olisi hienoa nähdä, millaiset reaktiot saisi aikaan amerikkalainen rehtori tai ihan kuka tahansa, joka menisi julkisesti ehdottamaan, että se jenkkipunaniskojen lipunheiluttelu saa luvan loppua, etteivät meksikolaiset loukkaannu.

Oli miten oli, koska Ruotsin lippu on saanut bannia Ruotsissa, katson yhteiskunnalliseksi velvollisuudekseni antaa sen liehua vapaasti täällä:


Jatketaan. Zimbabwessa ei kysellä typeriä:

2. HS: Vedänkö turpaan? – Mugabe uhkasi lyödä 92-vuotiaan presidentin seuraajasta kyselevää

Robert Mugabe, Zimbabwen jumalkuningas ja mulle-ei-vattuilla-ismin ideologinen isä, on kova jätkä. Tuntemani 90-vuotiaat eivät pysy edes omilla jaloillaan, saati että uhoaisivat vetävänsä ketään tai mitään turpaan, mutta tämä sen kun porskuttaa.
”Haluatko että lyön sinut maahan jotta tajuat, että minä olen tässä edelleen”, Mugabe, 92, tiuskaisi tv-toimittajalle, joka kysyi presidentin mahdollisesta seuraajasta.
”Miksi haluat minulle seuraajan”, Mugabe tivasi haastattelijalta brittilehti Guardianin mukaan.
Itse asiassa toivoisin, että Mugabesta tulisi Suomenkin diktaattori. Verrataanpa häntä Suomen nykyhallintoon.

Mugabe:

1) Ymmärtää taloudesta saman verran kuin lahna polkupyörästä? Kyllä.
2) Takavarikoi valkoisten omaisuuden ja jakaa sen mustille? Kyllä.
3) On kova jätkä, joka ei lässytä eikä kuuntele lässytystä? Kyllä.

Suomen nykyhallinto:

1) Ymmärtää taloudesta saman verran kuin lahna polkupyörästä? Kyllä.
2) Takavarikoi valkoisten omaisuuden ja jakaa sen mustille? Kyllä.
3) Koostuu kovista jätkistä, jotka eivät lässytä eivätkä kuuntele lässytystä? Ei.

Kuten huomaamme, Mugabe on objektiivisesti parempi johtaja ja valtiomies kuin he, jotka Suomea hallitsevat. Lisäksi kun muistamme, että hän on 92-vuotiaanakin tuollaisessa vedossa, hän saattaa aivan hyvin olla historian ensimmäinen ikuinen hallitsija.

Lopuksi urheilua. Jotain nättiä tyttöä uhkaa kilpailukielto:

3. IL: Sokkiuutinen: Maria Sharapova kärähti dopingista!

Se, että urheilija kärähtää dopingista, on suunnilleen yhtä shokeeraava uutinen kuin se, että talvi yllättää autoilijat. Kaikkihan nuo jotain mömmöjä vetävät. Muistan, kun 2000-luvun alussa opiskelin TKK:lla ja Suomeen tuli yleisurheilun MM-kisat. Teekkarikylä tyhjennettiin opiskelijoista, että saatiin maailmanluokan urheilutähdet asutettua heidän solukämppiinsä. Itse en silloin asunut Otaniemessä, mutta kaveri kyllä kertoi, että takaisin muuttaessa oli kiva siivoilla huoneesta tyhjiä ruiskuja roskiin.

Osa mömmöistä on laillisia ja osa laittomia, ja lailliset saattavat satunnaisesti muuttua laittomiksi. Tähänhän Mariankin homma kaatui:
-En läpäissyt testiä, ja otan täyden vastuun. Olen ottanut lääkettä viimeiset kymmenen vuotta. 1. tammikuuta se kiellettiin, mutta en tiennyt sitä, venäläistähti kertoi tiedotustilaisuudessaan.
Sinänsähän en näe eroa siinä, parannetaanko suoritusta sallituilla vai kielletyillä aineilla. Kielletyt ovat varmaan tehokkaampia, mutta kyllä ne kreatiinit ja kofeiinipirtelöt ja mitä niitä nyt on, tekevät sallittuinakin selvän eron pelkällä kaurapuurolla ponnistavaan tyyppiin. Muistetaan vielä, että huipputasolla urheilussa ei enää ole kyse siitä, että katsotaan, mihin pystytään, vaan siitä, että elämäntehtäväksi on otettu yksittäisen suorituksen hiominen joitain sadasosia paremmaksi kaikin tieteen mahdollistamin keinoin.

Niinpä ehdotankin, että urheilussa otettaisiin käyttöön vähimmäisraja dopingille. Jos ei kusi sulata kuppia, piikille vaan ja uusi yritys. Loppuisi se jatkuva stressaaminen ja jeesustelu kielletyistä aineista, eikä tarvitsisi käyttää palstatilaa uusiin shokkikärähdyksiin joka ikinen päivä. Testaamisen ei sitten tarvitsisi olla enää niin kovin tarkkaakaan, koska ne, jotka eivät pääsisi läpi, tuskin olisivat kamppailemassa kärkisijoista muutenkaan.

Samalla myös päästäisiin lähemmäs sitä maksimirajaa, johon ihmiskeho oikeasti pystyy, ilman mitään keinotekoisia ja kaksinaismoralistisia rajoituksia, että kreatiini on OK mutta härkähain testosteroni ei ole.


Oli miten oli, jos Marian urheilu-ura loppuu tähän, hänelle on aina paikka auki Porstuassa viehättävänä assistenttina.

8 kommenttia:

  1. Kyllä tuo Porstuan henkilöstöpäällikkö peittoaa Marian viehättävyydessä vähintään 6-0.

    VastaaPoista
  2. "Niinpä ehdotankin, että urheilussa otettaisiin käyttöön vähimmäisraja dopingille. Jos ei kusi sulata kuppia, piikille vaan ja uusi yritys."

    Siinäpä Jaakko Tepon näkemys murheilumualimasta:

    https://www.youtube.com/watch?v=pTNObpkFMSg

    On tainnut Vainion Marttia v*tuttaa melko ankarasti tuota kuunnellessa... ;)

    VastaaPoista
  3. Huomenta, 1/17 ja sinä toinen, ja kiitos kommenteista.

    No siksipä Katarina onkin henkilöstöpäällikkö ja Maria saa aloittaa assistenttina. Eipä silti, ei Mariaakaan voi viehättävyyden puutteesta moittia noilla alavartalolihaksilla.

    Hienoa, joku bongasi musiikkiviittaukseni! Jaakko Teppo on ollut yksi suosikeistani jo lapsuudesta asti, ja tuo on yksi hänen parhaista kappaleistaan.

    VastaaPoista
  4. Jaakko Teppo ei ole ollut minun suosikkejani, mutta päätinpä soittaa ko. kappaleen levyraadissani.

    VastaaPoista
  5. Voisit, Pekka, kokeilla Google Plussaa edes. Facebook on jonkin verran ahdasmielinen.

    VastaaPoista
  6. Yksilönvapausaktivisti Markus Jansson käyttää vk.com:ia. Itse voisin muuten suositella Diasporaa, mutta se on kovin pieni yhteisöpalvelu.

    VastaaPoista
  7. Huomenta, Tom, ja kiitos vinkeistä.

    Facebookilla on se etu kaikkiin muihin nähden, että se on valtavirtaa. Siellä ovat lähes kaikki, joten sillä saa maksimaalisen kattavuuden. Katsotaan asiaa sitten uudestaan, kun ihmiset kyllästyvät Facebookiin ja päättävät porukalla vaihtaa johonkin toiseen.

    Tuskin siihen enää kauaa menee, sen verran kiukkuista kommenttia kuuluu sivuston liian tunkeilevasta informaationkeräyksestä. Tämähän onkin tietokonemaailmassa yleistä: jokin ohjelma tai palvelu on niin hyvä, että siitä tulee koko maailman käyttämä epävirallinen standardi, mutta sitten tekijät käyvät ahneiksi ja lisäävät ominaisuuksia, joita kukaan ei halua, kunnes ihmiset eivät enää kerta kaikkiaan jaksa, vaan vaihtavat.

    VastaaPoista
  8. Juu. Ja eipä tosiaan Google Plussa ole ihan vielä noussut läheskään samalle tasolle käyttäjämäärissä Facebookin kanssa.

    VastaaPoista